tiistai 17. maaliskuuta 2015

Synnytyspelko aiheena.

Tänään mennäänkin hieman henkilökohtaisempaa aiheeseen minulle, nimittäin synnytyspelosta puhumiseen. Tässä vaiheessa sanon suoraan kaikille ketkä eivät vielä ole synnytystä kokeneet, että tämä on vain ja ainoastaan minun kokemus mistä puhun ja kaikilla ei ole samoja aatteita synnytyksestä. Jos satutte pelkäämään muutenkin synnytystä, niin suosittelen hyppäämään tämän kirjoituksen ohitse, vaikka en kovin syvällisesti omista kokemuksistani sen enmpään puhukkaan.

Mä olen nyt viikolla 17+2 ja mua on ehkä jo hieman alkanut pelottamaan tuleva synnytys. Siihen on toki vielä aikaa, mutta nopeasti se menee ja se h-hetki tulee eteen. Mä en oikeastaan ole mun pelosta puhunut vielä kenellekkään en edes Aleksille, koska en jostakin syystä halua ajatella koko tulevaa synnytystä vielä itsekkään. En myöskään halua huolestuttaa läheisiäni omilla peloillani, koska tiedän olevani hyvissä ja ammattitaitoisissa käsissä sairaalassa h-hetkellä. Plus jotenkin musta tuntuu, että mun läheiset eivät ymmärrä pelkoani ja sanovat vain, että "hyvin se menee, turhaan pelkäät". Aleksin kyllä uskon tukevan minua 100 prosenttisesti, hänen suustaan tuskin tulen tuota lausetta kuulemaan, mutta muiden läheisteni kyllä.


Mulla on sellainen tunne, että haluaisin olla tietämättä synnytyksestä ja sen kulusta mitään, niinkuin ensimmäisellä kerralla kun sain kokea synnytyksen. Tuntuu siltä kuin se olisi minulle helpompaa kun taas se, että tällä kertaa tiedän millaista se kipu on ja miten synnytys etenee. Synnytys on maailman luonnollisin asia, mutta silti se on minun mielestäni aika kamalaa. Parhain palkinto tietenkin on lopussa, jolloin koko synnytyksen unohtaa salaman nopeasti.


Noh se mitä sitten siinä pelkään, niin ihan oikeasti mä en osaa sanoa. Ehkä sitä, etten kestä kipua toista kertaa ja kuolen kipuun tai, että joku menee pahasti pieleen synnytyksessä ja joudun leikkaukseen, enkä selviä siitä. Tässä vaiheessa taas tiedän, että olen kyllä ammattitaitoisissa käsissä, mutta silti. 


Evelynin synnytyksessä mulla ei mennyt mikään pieleen. Synnytys kesti 14 tuntia, mutta se oli silti yhtä tuskaa. Mulle ei auttanut ilokaasu eikä tens-laite. Sain epiduraalin ja lisä annoksia kolme joista vain kaksi ensimmäistä toimi. Musta tuntui, etten vain enään jaksa ponnistus vaiheessa ponnistaa lasta ja muistan kuinka sanoin kätilölle, että "ottakaa se jo pois, en jaksa enään". Minua käsketiin vain ponnistamaan uudestaan ja hyvin jaksoin vaikkei todellakaan siltä tuntunutkaan sillä hetkellä. 


Luulen, että pelkoni johtuu vain ja ainoastaan siitä kivun sietämisestä ja jaksamisesta. Olen ajatellut puhua asiasta neuvolassa, mutta jotenkin musta tuntuu hölmöltä mennä puhumaan neuvolan tädin kanssa siitä kun olen jo kerran synnyttänyt ja hyvin selvinnyt siitäkin. 


Noh näihin mietteisiin jäädään toistaiseksi. Huomenna mulla olisi neuvolakäynti ja neuvolalääkärillä käynti. Siitä sitten varmasti postausta kun kerkiän :)


                                                               <3 -Riikka

7 kommenttia:

  1. Mulla oli ihan hirvee synnytyspelko molempien tyttöjen kohdalla. Tai Hennin synnytyksessä vielä pahempi kun nimenoman tiesin mitä tuleman pitää. Mutta Hennin synnytys oli oikeesti maailman helpoin ja selvisin siitä suhteellisen vähin kivuin :)
    Kannattaa neuvolassa mainita tosta niin saat ajan pelko polille. siellä sitten käytte läpi mitä kivunlievityksiä haluat ja ne osaa sillon h-hetkellä tarjota niitä kivunlievityksiä todella ajoissa :) Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Mäkin toivon, että tästä seuraavasta synnytyksestä tulis helpompi, mun tuurilla ei...

      Haluisinkin mainita jos mulla vaan riittää tahtoa siihen. Mä olen vähän sellainen, etten mielelläni pyydä apua, se in joskus rasittavaa.. Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Kannattaa ottaa asia puheeksi ajoissa neuvolassa niin saat pelkoon apua.
    Synnytys on aina jännittävä juttu, vaikka itsellänikin on niitä jo monta takana jännittää se silti. Itse pelkään eniten että joudun jostain syystä sectioon tai sitten se ettemme kerkiä sairaalaan ajoissa. Meiltä on Tayssiin matkaa reilut 70km ja synnytykset on kestoiltaan vaihdelleet. Eka kesti melki 17h, toinen 5h, kolmas 1h ja neljäs reilut 2h. Kolmannesta kerettiin sairaalaan ja oli melki täydet auki ja sain melki heti alkaa ponnistaa, neljännestä olin sairaalassa jo valmiina tuon edellisen syöksysynnytyksen vuoksi. Nyt jännittää millä vauhdilla tämä viides päättää tulla maailmaan. Kunhan ei matkalle synny niin hyvä olis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, etten ole ainoa jota vielä toisenkin lapsen kohdalla jännittää :)

      Hui kamala, onneksi kerkisitte. Meiltä onneksi sairaalaan autolla noin 5 min matka riippuen mitä kautta menee. Onneksi mun ei tarvitse stressata sitä ellei vauva ole 5 minuutissa ulkona, tuskin :D

      Se on kanssa pelottavaa jos ei anneta puudutteita, mä en ikinä pystyisi synnyttämään luomuna, se olisi jotain kamalaa.

      Toivotaan, että tekin ehditte sairaalaan ja kaikki menee hyvin!

      Poista
  3. Mä en oo ikinä pelännyt itse synnytystä vaan niitä supistuksia! Marien aikana sainkin kokea niitä jäätävän pahoja supistuksia ja huh kun sain viime metreillä sen kivunlievityksen! Haaveilen koko ajan kolmannesta, mutta en kyllä tahdo kokea sellasia supparikipuja enää ikinä koskaan hyi! : D Hyvin se kumminkin varmasti menee vaikka joudutkin vielä jonkinmoisen hetken sitä kuumottelemaan : ) Varmasti helpotti vähän saada purkaa sitä tännekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne supistus kivut on jotain niin kamalia :/ Ponnistus vaihe ei ollut lähellekkään niin paha kun ne monen tunnin supistukset...

      Poista