perjantai 3. huhtikuuta 2015

Rakenneultra rv 19+4.

Eilen koitti vihdoin se päivä mitä oltiin odotettu jo monta viikkoa, nimittäin rakenneultra päivää.

Olin ihan varma vielä edellispäivänä, että en nukkuisi koko yönä yhtään jännitykseltäni, mutta niimpä mä vain nukuin ja hyvin nukuinkin seitsemään saakka, jolloin soitin itselleni hammaslääkäri aikaa ja lähdin hammaslääkäriin hipsimään hammassäryn takia -,- (Noh nyt poikkesin aiheesta jatketaanpas). 


Ennen ultraaikaa kävin viemässä Evelynin Kristalle, eli mun kaverille neidin kummitädille hoitoon siksi aikaa kun Aleksin kanssa mentiin ultraan.


Mua jännitti niin paljon, että sain jopa itselleni kamalan oksettavan olon aikaiseksi. Ajatukset pyörivät vain koko ajan ultran ympärillä. Meillä oli aika puoli kahdelta, mutta päästiinkin sisälle jo varttia yli yksi :) (Meitsi tietenkin oli vessassa ehostautumassa sillä välin kun Aleksi ja ultratäti olivatkin odottaneet mua jo 5 minuuttia :D Ihankun munkin täytyisi ehostautua tälläistä varten -.-)


Ultra otettiin tällä kertaa jo vatsan päältä ja ensin katsottiin vauvan rakenteet. Kaikki oli oikein hyvin ja vauva vastasikin jo 19+6 viikkoa elikkä kaksi päivää enemmän mitä piti. Laskettuaika ei kuitenkaan muuttunut. Huokaisin helpotuksesta pöydällä maatessani kun kuulin, että kaikki on oikein hyvin ja vauva on kasvanut nätisti.

Lopussa sitten saatiinkin kuulla se SUURI kysymys "haluatteko tietää sukupuolen?". Minä tietysti heti ensimmäiseksi hihkaisemassa, että "JOO!". No niinhän siinä sitten kävi, että meille tulee --->



                                                                TYTTÖ VAUVA <3

Evelyn saa siis pikkusiskon elokuussa! :) Me ollaan erittäin onnellisia Aleksin kanssa, vaikka tietenkin poikakin olisi ollut enemmän kuin tervetullut. Mulla onkin ollut tämän raskauden aikana vain pelkkä tyttö olo, vaikkakin raskausoireet ovat olleet aika erilaisia kun Evelyniä odottaessa. Eikös sitä aina sanotakkin, että mikään raskaus ei ole samanlainen kuin edellinen?

                                                                  <3 - Riikka

8 kommenttia:

  1. Oi ihana pieni tyttö siellä <3 <3

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa että kaikki oli hyvin ja onnea pienestä prinsessasta.♥
    Tuo jännitys ennen ultraa on kyllä niin kaameeta, mä meinasin joutua mennä halaamaan pönttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♡ Niin on mulla sama homma :D

      Poista
  3. voi kun ihanaa että kaikki oli hyvin, ja onnea tyttö lupauksesta ♡

    VastaaPoista