keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Evelyn 1 v 9 kk

Meidän neidille tuli tänään ikää jo vuosi ja yhdeksän kuukautta. Aika kuluu kliseisesti sanottuna taas niin nopeasti.

Evelyn kasvaa ihan silmissä ja jos totta puhutaan, niin mä olen oikeasti jo ihan ihmetellyt kuinka nopeasti neiti onkaan kasvanut ja oppinut pienen ajan sisällä todella paljon uutta. Ensiksi ajattelin, että Evelynin kasvu johtuu vaan mun omasta mielikuvituksesta kun täällä asustaa nyt tuo pienempikin tyttö mutta väärässä olin, koska moni muukin on ollut mun kanssa täysin samaa mieltä.


PUHE

Evelyn on oppinut puhumaan jo todella paljon ja enään meillä ei kuullakaan vain yksi sanaisia vaan tällä hetkellä suusta kuuluu jo kaksi ja kolme sanaisia lauseita. Neiti on todella kova matkimaan puhetta ja nyt saakin olla hyvin varovainen mitä suustaan päästää. Kaikki sanat ja lauseet koitetaan matkia kuin papukaija :D

LEIKIT

Neiti on oppinut myös leikkimään yksin huoneessaan, joka on jo aika iso asia tuon ikäiselle. Evelynin lempi leikkejä taitaa tällä hetkellä olla palikoiden kokoaminen päällekkäin, palapelejen tekeminen, kirjojen katseleminen ja nuken rattaiden työnteleminen. Neiti haluaa myös joka päivä kovasti auttaa minua siivoamaan ja tekemään kaiken maailman toimia vauvan kanssa, kuten vaihtamaan vaippaa ja pukemaan vauvaa. Pikkusisko kun itkee niin Evelyn sanoo "sisokko ikkee" ja hän osaa myös hienosti mennä aina vauvaa lohduttamaan antamalla vauvalle suukon tai halin. Tuttia laitetaan myös kovasti vauvan suuhun, jos vauva itkee.


YÖ- JA PÄIVÄUNET

Unissa meille on tullut aikalailla takapakkia. Ennen tytön sai jätettyä omaan huoneeseen kunhan muisti antaa hyvän yön suukon, halin ja pullon sänkyyn. Nykyään Aleksi tai minä joudumme olla neidin huoneessa vähintään sen tunnin ja odottaa Even nukahtamista. Eve saattaa myös herätä yöllä ja vaatia jomman kumman meistä hänen huoneeseen nukkumaan. Yö maidosta aletaan pikku hiljaa taas päästä eroon ONNEKSI!

Päiväunien kanssa meillä toistuu aika sama kaava kun yöunien kanssakin eli siellä ollaan vierellä sen aikaa, että tyttö nukahtaa. Nykyään meillä nukutaan yhdet noin 45 min - 2 h päiväunet. Joskus päikkärit saattaa jäädä välistä ja silloin yleensä saadaankin Evelyn jo viimeistään klo: 20:00 yöunille.


POTTAILU

Pottailut ollaan myös aloitettu ja neiti tykkääkin kovasti istuskella potalla. Välillä pottaan tulee pissa ja välillä pissaa ei taas saada tulemaan pottaan millään. Mitään kiirettä ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa pottailun suhteen pidetä.

RUOKAILU

Ruokailusta sen verran, että Evelyn on kova syömään silloin kun hän saa sen itse tehdä. Toki itse syömisestä tulee vielä jonkin verran sotkua, mutta eipä tuo haittaa. Saadaanpahan tyttö ainakin syömään. Eve osaa syödä hyvin haarukalla, mutta välillä se käsillä syöminen tuntuu olevan paljon mukavampaa puuhaa kun tuo haarukalla syöminen.


HAMPAAT

Evelynin suuhun pääsin kurkkaamaan tänään ja huomasin, että neidillä alkaakin olemaan jo kaikki hampaat suussa :o Viimeiset poskihampaat olivat tässä viime päivinä ilmeisesti puhjenneet. Meillä tykätään kovasti hampaiden pesusta. Eve tykkää jopa kun mä pesen hänen hampaitaan, vaikka se itse peseminen onkin tuplasti mukavampaa.

Sellainen on meidän 1 v 9 kk ♡


                              ♡ -Riikka






6 kommenttia: