maanantai 21. syyskuuta 2015

Ajatuksia Pätkiksen syntymästä.

Sain Napsahduksia-blogin Nadjalta erään kysymyksen ja haluankin tehdä kysymyksestä ihan oman postauksensa, koska en osaa vastata tähän kysymykseen kovin lyhyesti :) Kiitos siis Nadjalle tästä :)

Mitä ajattelit ennen vauvan syntymää ja millaista arki ja oleminen on nyt?

Kun sain tietää olevani taas raskaana, mulla tuli alussa tunne, että "eikä".. Mä en itse oikeestaan silloin ollut vielä valmis uuteen vauvaan (kamala sanoa näin). Aleksi oli mulle kuitenkin jo pitkän aikaa puhunut, että haluisi toisen lapsen.

No tosiaan, sitten kun siihen tikkuun ilmestyi ne kaksi maagista viivaa, aloin pikku hiljaa tottua ajatukseen, että kohta olen äiti kahdelle lapselle. Kelasin asioita paljon mielessäni ja hetki siinä meni, että sisäistin asian kunnolla ja siihen totuin.

Lopulta aloin jo odottamaan vauvaa kovasti ja halusinkin neidin vain äkkiä meidän perheeseen ♡

Mun raskausaika oli aika vaikea, mutta selvisin siitä kuitenkin ihan hyvin. Luulen, että se söi vähän mun energisyyttä ja järkevästi ajattelu kykyä.

Se mitä ajattelin ennen vauvan syntymää, oli ehkä päälimmäisenä se, miten pärjätään kahden lapsen kanssa kun kaikki on ihan uutta ja ihmeellistä? Muistan myös usein ajatelleeni kuinka Evelyn sopeutuu tilanteeseen? Siinä vaiheessa kun vauva tulee taloon vie se kuitenkin aikalailla huomion. Evelyn oli ollut aina huomion keskipisteenä ja nyt siskokin tarvitsee huomiota. Muistan myös ajatelleeni useasti kärsiikö mun ja Aleksi parisuhde siitä, että saadaan toinen vauva?

Mä olen kuitenkin maailman onnellisin, että meillä on nyt kaksi ihanaa lasta♡ Kaikkea tuli mietittyä raskaus aikana, mutta aika turhan takia.

Meillä on lähtenyt arki pyörimään todella hyvin. Evelyn on ottanut siskon vastaan erittäinkin hyvin ja tykkää olla siskon hoito jutuissa kovasti mukana. Mun ja Aleksin parisuhde ei ainakaan tähän mennessä ole mitenkään kovasti kärsinyt. Tottakai sitä yhteistä aikaa ei ole enään läheskään niin paljon näin vauva-aikana, mutta se me tiedettiinkin ja käytiin kyllä asiat läpi ennen vauvan syntymää. Saadaan me edelleen tehdä yhdessä asioita kuitenkin. Aikaa täytyy kuitenkin löytää myös parisuhteen ylläpitämiseen.

Uusiin tilanteisiin sopeutuu kyllä kun antaa vain kaiken mennä omalla painollaan, jos joku painii samojen asioiden kanssa. Mikään ei koskaan ole selvää tässä elämässä ja uusia tilanteita tulee väkisinkin jokaisen elämään.

En mä osaisi ajatella enään, että meillä ei olisi kahta lasta, vaikka hetki sitten pelkäsinkin koko ajatusta.


Elikkä siis me ollaan kyllä kaikki onnellisia ja sopeuduttu tilanteeseen hyvin. Meidän perheessä on nyt neljä henkilöä ja se on hyvä määrä meille ♡


                            ♡ - Riikka




4 kommenttia:

  1. Varmasti sitä ajattelee kaikenlaista varsinkin jos vauva on yllärinä tullut. Itse kun Helmistä "kuulin" niin itkin eikä sille itkulle tullut loppua mutta kun siihen ajatukseen asennoitui niin siitä tulikin maailman ihanin asia <3 Mutta täytyy sanoa, että olette kyllä ihana perhe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin myös ihan paniikissa Evelynin syntymästä ja itkin myös.. Nyt olen kyllä maailman onnellisin, että päätettiin pitää neiti! ♡

      Pätkiksen kanssa asia ei tullut ihan yllärinä, mutta toisaalta taas tuli.

      Kiitos, niin olette tekin ♡ :)

      Poista
  2. Oi ihana postaus <3 Varmasti on just niin että raskausaikana on tuhat ja sata pelkoa/huolta tulevasta, mutta lopulta helposti asiat kulkevat ihan omalla painollaan <3 Vaikkakin se työmäärä onkin "tuplaantunut". Ihania kuvia teistä, oot niin kaunis äiti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Raskausaika oli kyllä yhtä hullunmyllyä, kun sai pelätä kaikkea ja vähän lisää.. Mutta nyt on onneksi jo helpompaa oman itsensä kanssa kun vauva on maailmassa :)

      Oi kiitos :*

      Poista