lauantai 11. heinäkuuta 2015

Älytöntä muuttorumbaa.

Kyllä nyt on jo pakko sanoa, että en jaksaisi enään millään. Mä olen mennyt nyt kolme yötä todella huonoilla yöunilla. Nukkunut yhdessä yössä noin neljä tuntia katkonaisia unia. Millään ei meinaa aluksi uni tulla ja sitten vihdoin kun saan neljän aikaa aamuyöstä nukahdettua niin Evelyn jo herättääkin puoli kuudelta meidät ensimmäisen kerran ylös.

Käytettiin perjantai päivä kello 14:00-19:30, tämän uuden asunnon siivoamiseen ja tämä päivä ei olla muuta taas tehtykkään kun purettu tavaroita ja pojat ovat kantaneet tavarat tänne uuteen kotiin. Tavaroiden kantamisen pojat aloittivat noin 10:00 aikoihin ja lopettivat siitä kolmen tunnin päästä.

Mä itse olen puoli yhdestätoista saakka purkanut tavaroita kaappeihin ja kello näyttäisi olevan jo yli kuusi illalla. Vähän alan olla kyllä poikki kun täällä ei niitä apuvoimia mulla ole ollut -,- Selkä ei tosiaan tykkää hyvää.

Huomis koko päivä olisi vielä tarkoitus jatkaa tavaroiden purkamista ja maanantaille jääkin varmasti ainakin isompien kamojen paikalleen laitto.

Odotan jo sitä sisustamista, milloin tarvitsee enemmänkin käyttää enään omaa järkeä. Mä olen vielä sellainen ihminen, joka ei siedä yhtään sitä, että asiat eivät järjesty samantien. Aleksi on mua tänäänkin joutunut moneen otteeseen toppuuttelemaan kun säntäilen huoneesta toiseen ja mietin mikä minnekkin kuuluu. Pääsisin kai itse helpommalla, jos yhdessä Aleksin kanssa katsottaisiin aina yksi huone kerrallaan kuntoon. Aikaa siihen vain ei meinaa löytyä kun Aleksin on tehtävä välissä muitakin muutto hommia.

Haluaisin niin kovasti jo ihan omaan sänkyyn ja tänne uuteen kotiin nukkumaan, mutta ei tänne sekasortoon voi meidän neitiä tuoda. Tekee mieli muutenkin vaan itkeä kun joka paikkaan sattuu ja pikku neitikin joutuu olemaan hoidossa päivät tämän muuton takia.

Kyllä mä olen onnellinen sitten kun kaikki alkaa olla järjestyksessä ja me päästään ensimmäistä kertaa täällä asunnossa rentoutumaan ja näyttämään Evelynille kunnolla uutta kotia.

   
                               ♡ -Riikka



4 kommenttia:

  1. Täällä toinen joka on jälleen nukkunut muutamana yönä todella huonosti.
    Tsemppiä muuton keskelle ♥ kohta pääsette uuteen kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :/ Tää varmaan kuuluu tähän loppuaikaan, että nukkuu jatkuvasti huonosti. Heräiletkö muuten vaan vai juoksuttaako masuvauva vessassa? Täällä juoksuttaa ja muutenkin jotenkin on ollut tosi vaikeeta saada unen päästä kiinni..

      Kiitos♡

      Poista
    2. Mulla ei ennen ole näitä nukkumis ongelmia ollut, mutta nyt tuntuu olevan. Ensinnäkin saan nukutuksi vasta yhden/kahden välillä, sitten herään jo tunnin tai parin päästä, valvon parisen tuntia ja sitten loppu yön nukun sellaista kevyttä koiranunta. Siten saattaa taas välissä olla monta yötä jotka menee tosi hyvin..

      Poista
    3. Tää on just tätä loppuraskauteen kuuluvaa jatkuvaa heräilyä. Kaipa se valmistaa tulevaan :D

      Poista