lauantai 23. toukokuuta 2015

Sairaalasta kotiuduttu.

Noniin, nyt on päästy kotiin sairaalasta. Olo on edelleen selästä aika kipeä, mutta panadolin ja buranan voimalla mennään.

Mut siis kotiutettiin eilen, koska mun tulehdusarvot olivat lasku suunnassa ja kaikki tutkimukset muutenkin tehty. Magneettikuvauksesta sen verran, että mun alaselästä löydettiin välilevynpullistuma. Kuitenkaan se ei aiheuta tätä mun kipua. Selkähän mulla meni rikki ollessani vielä kauppiksen kautta työharjoittelussa S-marketissa. Siitä saakka selkä on ollut enemmän ja vähemmän kipeä ja nyt se syykin sitten siihen löytyi.

Munuais- ja virtsateiden ultrasta multa löytyi vasemmalta puolelta munuaisaltaasta pienoinen laajentuma. Siitäkään kivut kyllä eivät kuulemma tule, koska laajentuma on niin pieni. 

Oikeaa syytä siis kivulle ei löydetty. Lihasperäistä kipua epäiltiin, mutta empä siitäkään kyllä itse ole niinkään varma. Nyt vain toivotaan, ettei kipukohtauksia enään tulisi eikä tarvitsisi mennä osastolle uudestaan. 

Muuten kaikki on täällä meillä ihan hyvin :) Tänään ollaan ulkoiltu ja oltu sitten ihan vaan kotona. Evelyn nukkuu jo yöunia ja vauvalla on taas kovat potkuharjoitukset mun mahassa. Aika inhaa kun sain juuri syötyä iltapalaa ja nyt vatsa hölskyy kun tämä meidän futari potkii kun mikäkin :D 

Miten teidän viikonloppu on alkanut? 

                              ♡ -Riikka
                            

4 kommenttia:

  1. Ihanaa että pääsit kotio. :) Harmi kun kivun aiheuttaja ei selvinnyt, mutta toivotaan ettei ne enää uusiudu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin on ihana olla kotona Aleksin ja Evelynin kanssa. Johan siellä sairaala sängyssä tulikin kolme päivää maattua.

      Toisaalta olen kyllä onnellinen, ettei mitään löytynyt, ei ainakaan tarvitse huolehtia. Toisaalta taas olisi kiva kun olisi löytynyt ja saannut sitten lääkkeen siihen, jos kipu uusiutuisikin.

      Poista