keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kiukkua, räkää ja kylmyyttä!

Meillä kiukkuiltiin oikein kunnolla viime viikko. Ihmettelin miten meidän pikkuneidistä on niin kovasti tullut kiukkuinen, kun yleensä on kuin aurinko. Epäilin tietenkin hampaiden tuloa ja annoin Emilylle monta kertaa päivässä jäälelua, jota tyttö sai pureskella.

Kiukku ei mennyt ohi millään ja flunssakin alkoi tulemaan. Siinä vaiheessa ajattelin tietenkin, että nyt katsotaan tämä yksi flunssa päivä ja sitten samantien lääkäriin. Pienillä kun tulee niin nopeasti korva-ja keuhkoputkentulehduksia + mä olen ihan yli varovainen muutenkin :D Tiedä sitten onko hyvä vai huono juttu, mutta yleensä mulla on aika hyvä ihmistuntemus, vaikka itse sanonkin :D

Eilen varasinkin lääkärille aikaa ja käytiin molempien neitejen kanssa Mehiläisessä. Niinhän siinä sitten kävi, että Emily sai lääkekuurin. Evelyn onneksi selvisi terveen papereilla, vaikka hänelläkin meinasi vähän flunssaa pukata. Samalla tuli tarkistettua Evelynin korvat, koska kontrollikäyntiä ei oltukkaan vielä tehty viime kertaisen korvatulehduksen jälkeen, joka oli noin kuukaisi sitten.

Nyt me täällä koitellaan parantua. Emily alkaa jo näyttää paremmalta ja onkin jo jaksanut olla taas ihana, iloinen, pirteä itsensä.



Oletteko muuten huomanneet, että nyt se talvi tosissaan tuli. Meidän mittari näytti tänään -25 astetta pakkasta ja ulkona tosiaan tuntuikin siltä. Ulos saa kyllä pukea todella lämpimästi päälle, jos sinne aikoo mennä. Siltikin kasvot meinaavat jäätyä hyrrr..

                             ♡ -Riikka

6 kommenttia:

  1. On niin kurjaa kun pienet sairastaa. :/
    Juu pakkaset tuli nyt oikein kunnolla, meillä näyttää nyt -28, hrrr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mulla meinas oikeesti itku päästä kun kävi niin kovasti sääliksi Emilyä. Raukka ei ole tehnyt mitään pahaa j sai tuollaisen kamalan flunssan, että on niin tukossa :/

      Hui kamala kun sielläkin on kylmä 😨

      Poista
  2. Pikaista paranemista teidän pikku-pipiläisille <3 <3 hyvä että menitte lääkäriin niin ei turhaan tauti pitkittynyt!
    Meillä kans O+M toipuvat korva-ja nielutulehduksista.. Kevyttä kymmenen päivän ab-kuuria enää 3päivää jälellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡

      Voi ei, tää on kyllä niin pahaa aikaa. Koko ajan kaiken maailman sairauksia liikkeellä. Sinne myös paljon paranemisia ♡

      Poista
  3. On kyllä niin kurjaa kun pienet on kipeänä :( paranemisia ja haleja sinne ♡ Ja kyllä tänne pärähti sellaset pakkaset myös että ohhoh! Luulin et auto on rikki kun oli ihan outo mut johtuki vaa pakkasesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea ♡

      Huomasinkin sen kuvan :D Siellä tosiaan on aika paljon pakkasta kun ei autokaan meinaa pelittää :D

      Poista