maanantai 17. marraskuuta 2014

Sunnuntain uniongelmia.

                           Heippa!

Meillä täällä on nyt sellainen tilanne, että yhteinen aika Aleksin kanssa on todellakin kortilla. Siis sellainen aika, jolloin me saadaan olla ihan vain ja ainoastaan kahdestaan sillä aikaa kun Evelyn on nukkumassa yöunia.

Ennen ollaan vietetty sitä niin sanottua omaa yhteistä aikaa ainakin kello 19:sta eteenpäin, kun meidän pikkuneiti on mennyt nukkumaan.

Nyt täällä on jo neljä iltaa käyty sellaista tahtojen taistelua unien kanssa, että ei voisi taas pahemmaksi mennä. Illalla kun laitetaan Evelyn nukkumaan nykyään vasta 21.00 aikaan, (koska neiti ei suostu aikaisemmin nukkumaan), saadaan joka tapauksessa taistella Even nukuttamisessa tunteja. Meillä huudetaan ja raivotaan naama punaisena kun ei haluta jäädä nukkumaan sitten millään. Huomattiin Aleksin kanssa, että Evelyn ilmeisesti tarvitsee iltapuuron jälkeen vielä vähintään 180 milliä maitoa, jotta suostuu edes nukkumista yrittämään. Ennen pärjättiin 90 millillä.

Seuraavana yönä ajateltiinkin laittaa tyttö jo kahdeksalta sänkyyn ja kokeilla antaa se 180 milliä maitoa hänelle jos vaikka unet onkin vain kiinni liian pienestä ruoka määrästä. Tosin tyttö myös heräilee alku yön noin 10-15 minuutin välein itkemään. Näkisikö mahdollisesti pahaa unta tai jotakin??

Onkos teillä ollut tälläisiä uni ongelmia omien pienokaisten kanssa?? Ja jos on, niin kuinka niistä on selvitty?? 

En itse keksi oikeastaan mitään muuta syytä Evelynin huudolle kuin se maidon määrä ja varmasti myös yliväsymys.

Musta tuntuu, että ainakun yksi uni ongelma poistuu päiväjärjestyksestä niin uusi tulee tilalle. Se tosiaan syö yhteistä aikaa Aleksilta ja multa ja myös tänne blogiin kirjoittamiselta.

Onneksi mulla on ihana mies joka kestää myös mun kiukkuja Evelynin kiukun lisäksi. Mulle itselle tulee todella pahamieli siitä että en voi olla Aleksin kanssa kun vartin illalla yhdessä ennenkun me jo mennään nukkumaan. Toivottavasti saataisiin seuraava yö menemään jo paremmin.

Mitäpä mä tässä edes valitan, toisilla asiat on paljon paljon huonommin kun meillä..

Mutta nyt kuitenkin hyvää yötä kaikille.. Seuraavaksi postausta varmastikkin meidän huomisesta vauvajumpasta jossa onkin aiheena temppurata :) Evelyn on kova temppuilemaan, pomppimaan ja kiipeilemään, joten huomisesta vauvajumpasta onkin varmasti tulossa mielenkiintoinen :)


                              ♡ -Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti