keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Meidän keskiviikko.

Nyt kirjoitankin meidän päivän tekemisiä vähän tarkemmin. Joka päivä on siis melko erilainen, mutta tänään ajattelin kirjoittaa tästä päivästä, koska meillä jopa oli jotakin menoakin.

Aloitetaampa vaikka kello:

07:00 ---->

Aleksi lähtee töihin ja itse en saa sen jälkeen enään nukutuksi, joten herään tähän aamuun.

08:15

En ole vielä katsonut ulos ikkunasta millainen sää siellä on. Makaan sängyssä ja olen kännykällä. Evelyn pyörii sängyssään kovasti. Eiköhän neitikin kohta jo herää.

08:50

Juttelen Minnan kanssa watsupissa. Nousen ylös ja menen keittiöön pistämään teetä valmiiksi itselleni. Muistan sitä ennen, että tee on loppunut ja meillä on vain vihreää teetä, niimpä arvon teen ja glögin välillä kumpaa ottaisin. Päädyn kuitenkin teehen. Katson ulos ikkunasta siellä on hyvin raikkaan näköinen sää. Lämpömittari näyttää 1-astetta lämminta.


 08:57

Makkarista kuuluu "äää-ää-öö". Menen katsomaan ja Evelyn on herännyt :D


Kuinka söpö voikaan oma lapsi herättyään olla ♡.

09.01

Vien Evelynin vaipan vaihtoon, etsin vaatteet hänelle ja puen ne, jonka jälkeen mennään aamupalalle.






09.31
Evelyn on saanut syötyä aamupalan ja me Aleksin kanssa ollaan höpötelty puhelimessa noin 15 minuuttia. Eve tulee silittämään mua jalasta ja halimaan ♡.

09.40

Alan laittamaan itseäni valmiiksi sillä välin kun Evelyn leikkii olohuoneessa leluillaan. Puen päälle, laitan hiukset, meikkaan ja pesen hampaat.


10.01

Ollaan Even kanssa valmiita. Laitan Even hoitolaukun valmiiksi lähtöä varten ja vaihdan hänelle vaipan. 


Evelynin käsitys leikistä sillä aikaa kun mä laitoin itseäni valmiiksi on tämä. Pakko siis äidin on siivota!!  


Jonka jälkeen neiti oli mun mukana meikkaus hommissa :D Evelyn on hyvin kiinostunut siitä kun äiti meikkaa! Tuleekohan Evelynistä isona suuri meikin kuluttaja, toivottavasti ei :D

10.08

BETTER???


10. 16

Chillaillaan neidin kanssa ja odotellaan milloin voi alkaa pukea Evelle päälle ja lähteä bussiasemalle odottamaan bussia. Suuntana siis Tokmanni.

10.30

Aleksi soittaa minulle, että haluanko sen heittävän meidät autolla keskustaan ruokkiksensa aikana. No tottakai mä haluan, mielummin kun mennä bussilla ja alkaa bussissa taas säätämään vaunujen kanssa jne..

11.08

Ollaan vaihtamassa vaippaa kauppakeskuksen hoitohuoneessa, jonka jälkeen puetaan ulkovaatteet ja suunnistetaan Tokmannille. Ei kuitenkaan löydetä Tokmannilta sitä mitä etsitään ja lähdetään takas toisille kaupoille pyörimään.

12.00

Evelyn alkaa olla todella väsynyt. Niimpä mennään käymään kahvilassa, missä syötän Evelynille ruuan ja syön itsekkin sämpylän. Miro ja Minna tulee meidän kanssa kahvilaan ja sieltä hilpaisemme liikkeelle perhekahvilaan.

13.05

Ollaan perhekahvilan pihassa. Eve nukkuu vielä päikkäreitä. Haen sisältä itkuhälyyttimen ja laitan sen neidin viereen ulos. Jutellaan muiden vanhempien kanssa.

13.15

Eve parkaisee noin vartin unien jälkeen ja haen hänet sisälle. Aletaan tekemään isille isänpäiväkorttia. Kuvaa siitä ei vielä tänne tule, ettei isi vaan mene kurkkimaan :D

15.30

Loppuu perhekahvilassa toiminta ja me lähdetään neidin kanssa bussiasemalle odottamaan, että Aleksi pääsee töistä ja hakee meidät kotiin. Yritän nukuttaa Eveä rattaisiin, kuitenkaan siinä onnistumatta. Heiluttelen ja heiluttelen rattaita, mutta tyttö ei suostu nukkumaan, vaikka onkin ihan älyttömän väsynyt ja kiukkuinen.


15.55

Aleksi tulee bussiaseman pihaan ja me noustaan autoon kyytiin. Syötän tytön autossa, koska hänellä menee hermot lopullisesti. Ajellaan hetki, jonka jälkeen lähdetään kotiin päin.

16.49

Ollaan kotona. Eve ja isi leikkii olohuoneessa marakassilla ja itse syön makaroonilaatikkoa keittiössä.


17.00

Menen leikkimään Aleksin ja Evelynin kanssa olohuoneeseen. Koitetaan Aleksin kanssa pitää tyttöä hereillä vielä hetken aikaa, ennenkuin aletaan iltapuuhiin ja mennään nukkumaan.

17.15

Eve hakkaa vessan ovea kun isi on suihkussa. Meillä ei katsokaas saa käydä edes pissalla rauhassa kun tyttö on oven takana huutamassa ja kolkuttelemassa.


18.05

Viedään Eve nukkumaan omaan sänkyyn, koska toinen on ihan yli väsynyt. Päikkäreitäkin nukuttu tänään vain vartin verran. Yleensä päiväunia nukutaan kahdet päivässä. Yhdet tunnin päikkärit ja yhdet n. 2 ja puolen tunnin päiväunet. Nyt odotellaan, että neiti nukahtaa tuonne meidän makuuhuoneeseen ja sitten aletaan Aleksin kanssa viettämään taas iltaa yhdessä.

20.15

Evelyn kuitenkin valvoo vieläkin ja me Aleksin kanssa ei meinata saada häntä millään nukkumaan. Kait se on vain yritettävä.

Sellainen oli meidän keskiviikko päivä tänään.

Mites teidän päivä on tänään mennyt?


Hyvää yötä kaikille ♡

                          ♡ -Riikka




2 kommenttia:

  1. ihana pikku ponnaripää <3 tommonen perhekahvila juttu kuulostaa kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on tosi kiva ja edistää Even ujoutta vähän. Eve ei kauheen mielellään leiki isoissa porukoissa, joten on hyvä viedä neitiä tutustumaan tollasiin paikkoihin, ettei päiväkotiin lähtö jossakin vaiheessa tunnu ihan niin pahalle.

      Evelyn on varmasti tullut Aleksiin tissa luonteenpiirteessä. Aleksiki on aika hidas tutustumaan uusiin ihmisiin, koska on vähän ujo toisinkun taas minä :D

      Poista