sunnuntai 15. toukokuuta 2016

18 jatka lausetta.

Näitä Jatka-lause "haasteita" liikkuu nyt pitkin poikin blogeja, joten kyllähän mäkin halusin laittaa tietokoneeni näppäimistön sauhuamaan ja tehdä tämän.

Aloitetaan:

En ymmärrä... kuinka mun pikkuisesta Emilystä on kasvanut jo niin iso tyttö, että kohta hän täyttää vuoden. Eilen käytiin katsomassa tyttöjen vastasyntynyttä serkkua ja voi kuinka pikkuinen hän oli ♡♡


Seuraavaksi ajattelin... istahtaa sohvalle ja kirjoittaa blogia, jonka jälkeen alan katsomaan Suomen jääkiekko matsia.

Viimeaikoina... on tullut mietittyä paljon kaikenlaista. On myös ollut kiireitä ja tuntuu, ettei blogille ole ollut tarpeeksi aikaa.


En osaa päättää... menisinkö suihkuun nyt, vai vasta lätkän ensimmäisellä erätauolla. (Kyllä vaan, mulla on suuret murheet taas tänään).

Muistan ikuisesti... päivän jolloin tytöt syntyivät ♡ Muistan varmasti ikuisesti myös sen kun tavattiin Aleksin kanssa!

Päivän paras juttu... oli olla ystävien kanssa   

Noloa myöntää, mutta... mä olen kauhea kuvittelemaan itselleni kaiken maailman tauteja, jos johonkin sattuu. Googletan samallalailla kun siinä "mulla on lebra-mainoksessa" :'D

Viikko sitten... sairastin maailman kamalinta noro-virusta ja olin sairaalassa tiputuksessa.

Kaikista pahinta on... pelko jostakin.

Salainen taitoni on... hmmm :D ei mulla kyllä ole sellaista ja vaikka olisi niin ei kai niitä salaisuuksia kenellekkään kerrota ;D

Jos saisin yhden toiveen se olisi... että meidän perhe pysyisi terveenä ja meillä olisi muutenkin kaikki hyvin!


Minulla on pakkomielle... tarkistaa joka ilta ja kun lähden kotoa, että kaikki valot ja levyt on poissa päältä. Joudun tekemään sen joka kerta pariin otteeseen, että uskon itseäni :D

Söin tänään... Jäätelöä.

Ärsyttävintä on... liika stressaaminen.


Tekisi mieli... mennä nukkumaan.

Minusta on söpöä... kun Evelyn haluaa joka ilta antaa Emilylle hyvänyön suukon ja halin.

Hävetti... kun menin avaamaan meidän alakerran naapureiden ovea omilla avaimillani enkä päässyt sisään. Tajusin vähän jälkikäteen 5:den minuutin rämppäämisen jälkeen, että hetkonen ei tämä olekkaan meidän ovi.. 

Olenko ainoa, jonka mielestä... ketsuppia on tungettava joka ruokaan :)


Sun vuorosi koittaa jatkaa näitä lauseita omassa blogissasi :)

♡ -Riikka

6 kommenttia:

  1. Täää on niin huippu haaste että teen tämän kyllä ensi viikolla 😊 Voitas sopii sitä näkemistä kesäkuuksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin on :D

      Joo kuulostaa hyvältä! Pääset kertomaan lisää teidän Turkin reissusta :)

      Poista
  2. Hihii, nauran täällä tuolle kun oot renkuttanut jonkun toisen ovea. :D Ihana.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha kyllä se muakin nyt naurattaa, mutta silloin ei naurattanut :D Oisin voinut vajota maan alle :'D

      Poista