keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Uusi koulu.

Nyt suoraan sanoen alkaa vähän jännittämään, kello on 12:24 ja olen kävelemässä juna-asemalle. Suuntana tällä kertaa mun uusi koulu. Elokuussa lähden siis opiskelemaan lastenohjaajaksi eri paikkakunnalle missä asun. Uusi koulu ja uudet kaverit. Se, jos joku voi laittaa minut tutisemaan.


Tänään käyn tutustumassa mun opoon ja käymme henkilökohtaisen koulusuunnitelman läpi. Pääsen myös kiertelemään koulua hieman tarkemmin.

12:27 


Saavun asemalle. Päätän mennä sisälle istuskelemaan ja katsomaan miltä raiteelta juna lähtee. Asemalla sisätiloissa on aivan tukahduttavan kuuma ja arvonkin mielessäni menisinkö ostamaan jotain juotavaa kahvilasta.




Muistelen kuinka viimeksi olin tässä samaisessa tilanteessa noin vuosi sitten. Istuin asemalla ja jännitin niin maan pirusti pääsykokeita, joihin olin menossa. Tällä hetkellä mulla on täysin sama fiilis, mutta kuitenkin todella paljon helpottuneempi, koska pääsin kouluun sisään. Tästä linkistä pääsette lukemaan vuoden takaisia tunnelmia.


12:45


Odottelen asemalla vielä junaa, joka lähtee kohti Järvenpäätä 13:03. Lähdin liian aikaisin liikkeelle koska muistin, että mun täytyy mennä hakemaan vielä käteistä mukaan. Löysinkin lompakostani 15 euroa käteisenä, joten turhaan sitten kuitenkin lähdin kotoa aikaisin.


13:04 


Pääsen junaan sisään ja juna lähtee liikkeelle. Matka tuntuu erittäin pitkältä ja mietin edelleen jäisinkö pois Ainolassa, josta mulla olisi koululle noin 20 minuutin matka vai menisinkö tuttua ja turvallista reittiä Järvenpään asemalta koululle, josta matkaa olisi 30 minuuttia.



13:18

Saavun Järvenpään juna-asemalle ja lähden kävelemään kohti koulua. Matka koululle on erittäin tylsä. Pelkkää suoraa suurin osa matkasta ja matka tosiaan on lähelle kolme kilometriä. Tälläistä mä sitten kävelen useasti viikossa lähemmäs kahden vuoden ajan, mitä nyt onneksi työharjoittelut saan suorittaa omalla paikkakunnallani.


13.41

Olen kouluni pihalla, etsin A-rakennusta, löydänkin sen melko pian ja päätän samalla käydä hakemassa juotavaa, koska tukahdun kuumuuteen. Kahvilassa käynnin jälkeen menen A-rakennuksen toiseen kerrokseen odottamaan opoa.


14:05

Jännitykseni laantuu kun tapaan opon. Oponi on todella mukava. Höpötellään opon kanssa opetussuunnitelmasta ja henkilökohtaistamissuunnitelmasta noin kello 15:10 saakka, jonka jälkeen pääsen lähtemään kotia kohti.

15:16

Kävelen Ainolan asemalle. Kengät hankaavat mulle kantapäihin aivan kamalat ja kipeät rakot, joten päätän kävellä ilman kenkiä loppu matkan. Reitti ei ole mulle milläänlailla tuttu ennestään, mutta löydän hyvin perille. Tosin raiteiden kanssa tulee hieman ongelmia. Joudun loppujen lopuksi juosta sille laiturille, josta pääsen kotiin.


15:38

Nousen junaan ja lähden kotia kohti.

Mun tuleva koulu oli näin nopeasti nähtynä todella kivannäköinen, opettajat joita näin tuntuivat mukavilta ja oponi oli myös mukava. Innolla odotan, että pääsen aloittamaan tulevat opintoni. Toki mietityttää lasten päiväkotiin laitto, mutta niin se vaan menee varmasti kaikilla, ketkä ovat saman tilanteen äärellä.

                           ♡ -Riikka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti