lauantai 23. huhtikuuta 2016

Migreeni.

Ajattelin tulla kertomaan meidän kuulumisia pikaisesti.

MIGREENI on se kahden viimepäivän asia, minkä takia meistä ei ole kuulunut mitään. Luoja mun päätä on koskenut jo kaksi päivää ja mikään ei auta. Migreenilääkkeitä on tullut otettua yksi, jos toinenkin mutta ei niin ei.

Täytyy toivoa, että nukutun yön jälkeen mua ei enään koskisi, mielelläni en lähde sairaalaan tiputukseen taas tämän takia.


Muuten meille kuuluu ihan hyvää. Ollaan leikitty tyttöjen kanssa paljon sisällä, nyt kun ilmat ovat olleet näinkin huonoja. Tai no mä olen kovasti yrittänyt päänsärystä huolimatta olla mukana leikeissä. Toki nukuttuakin on tullut päivällä.

Onneksi meillä ei ollut täksi viikonlopuksi buukattu mitään kalenteriin, joten ollaan vaan voitu olla tyttöjen kanssa kotona ja nauttia heidän seurasta ♡

Tänään sain kuulla ensimmäisen kerran, kun Evelyn tuli sanomaan mulle rakastavansa mua ♡ ♡ Ai, että mun sydän suli kun kuulin ne sanat! Niin mun pikku tytöstä vaan on kasvamassa iso tyttö.

Jossakin vaiheessa seuraavalla viikolla koitan ehtiä tehdä postausta ihan vain Evelynin kuulumisista. Viimeksi kirjoittelinkin Emilystä. 



Nyt mun on mentävä laittamaan Evelyn nukkumaan kun neiti jo kovasti äitiä huutelee omassa sängyssään. Emilyn sainkin helposti unille. Hyvää yötä kaikille tänne ja nukkukaa hyvät unet ♡

                          ♡ -Riikka




2 kommenttia:

  1. Migreeni on niin järkyttävä että hyi hitto. Mulla on parit kerrat ollu niin järkky kohtauksia et oon luullut aivojen kirjaimellisesti räjähtävän ja vuotavan korvasta ulos. Nykyään pyrin välttämään noita viimiseen saakka ja otan heti miranaxi+panadol combon pelkästään kun niska menee jäykäksi ja/tai valot sattuu silmiin. Ihan karmeeta. Tsemppiä sulle ♡ Ja juu ois kiva kuulla evestä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan kamalaa. Ai säkin sairastat samaa. Mulla ei oo varmaan koskaan ollu tällästä kolmen päivän migreeniä mut vielä vaan jatkuu. Viim huomena meen kyllä lääkärii hakee jonku eri lääkkeen jos tää ei tästä mee ohitse.

      Kiitos ♡

      Poista