tiistai 5. huhtikuuta 2016

Tukea vasten.

                                                                 Voi apua!

Kyllä se vaan niin on, että meidän Emilystäkin on kovaa vauhtia kasvamassa iso tyttö. Meillä noustiin nimittäin tänään ekaa kertaa seisomaan itse tukea vasten ja ikäähän siis tosiaan on vasta 7 kuukautta. Jännä ajatella kuinka hyvin Emily on jo kehittynyt. Muistaakseni Evelyn oppi ryömimään kunnolla vasta 8 kuukauden ikäisenä, mutta siitä suunta olikin vain ylöspäin, nimittäin sen jälkeen opittiin jo hetimiten konttaamaan, kävelemään ja puhumaan.

Konttaamista täällä on harjoiteltu jo jonkin aikaa, mutta konttaaminen ei oikein meinaa luonnistua. Jaloilla päästään kyllä eteenpäin, mutta kädet eivät ihan tottele vielä. Saattaapa olla, että Emily lähtee kävelemään ja jättää koko konttausvaiheen muille lapsille :D Toki tyttö kovasti nousee käsiensä ja jalkojensa varaan ja yrittää niinsanotusti "karhukävellä" eteenpäin.



Täällä pääkin kyllä kolisee useasti lattiaan, kun kaiken mahdollisen päälle on kavuttava jatkuvasti. Onneksi meillä on tuo pehmokypärä, se on todellakin tullut tarpeeseen nyt Emilyn aikana, neiti kun on tuollainen "kiipeän joka paikkaan" neiti. 

Emilyä saa olla myös aika useasti kieltämässä ja tuon ikäiseksi kyllä hyvin ymmärtääkin. Kääntyy aina katsomaan minua virnistys naamallaan ja jatkaa pahuuksien tekoa, kuten vahvarin nappien painelua tai mielipuuhaansa verhoissa roikkumista. Kaikki mahdollinen on myös pakko laittaa suuhun, mitä lattioilta löytyy. Nyt saakin olla tosi tarkkana Evelynin huoneesta, jos sieltä löytyy pikkuleluja, mitä Emily voisi saada suuhunsa.



Tälläinen on meidän 7 kuukautinen. 15 päivä tätä kuuta saattekin 8 kk neuvola ja kehitys postauksen :)

Minkä ikäisenä teillä on opittu konttaamaan, entä seisomaan tukea vasten?

                                                             <3 -Riikka

6 kommenttia:

  1. Siellä on Emilyllä kova kiire lähteä touhuamaan ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näköjään ja mä oon täällä jo ihan itku kurkussa ja silti niin ylpeä meidän pikkuisesta ♡♡

      Poista
  2. Taitava tyttö.♥ Meillä Hugo van kierii paikasta toiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuo näyttää olevan ♡

      Hugo on päättänyt pysytella vielä turvallisimmilla vesillä :D Mut älä huoli, kyllä se vielä sieltä perässä tulee ja tekee kaikki tuhmuudet ;)

      Poista
  3. Meillä nousi seisomaan tukea vasten vajaa 7kk,sitä ennen ryömi kyllä mutta ei osannu myöskään kontata..
    Nyt poika 10kk muutamia askelia ottaa ja konttaa kovaa vauhtia eteenpäin,vaikka ajattelin että se skippais koko konttauksen kun nousi niin aikasin seisomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin sielläkin sitten alettu jo aikaisin seisomaan :) Mä niin odotan kanssa, jos Emily sattuis vaikka konttaamaankin :D

      Aikaisin myös kävelee. Mun kaveri kerto, että niillä on alettu 9 kk kävelemään ja olin kyllä ihmeissäni :D Meillä Evelyn oppi kävelemään juuri täyttäessään 1-vuotta.

      Poista