keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukalenteri Luukku 23.




Huomenna on jo joulu ja tuo ilma tuolla ulkona on aika kamala. Ei lumen lunta :( "Musta joulu siis tulossa". Onneksi sentään tänään paistoi hieman aurinko. Huvittavaa miettiä, että jouluaattona on lämpöasteita ja näyttää siltä, että kevät olisi jo tulossa. Noh toivottavasti saadaan lunta edes sitten tammi-helmikuuksi ♡

Toisiksi viimeisen luukun takaa paljastuu kuitenkin mikäs muukaan kun meidän joulukuusi :)

Me käytiin ostamassa joulukuusi jo hieman etukäteen ja päästiin jo koristelemaankin se ennen tätä 23-päivää.

Tällä kertaa meille tuli tekokuusi, ihan vain sen takia, että on kaksi noin pientä lasta. Oikeasta kuusesta tulee muutenkin joka paikkaan havunneulasia ja niitä löytyy vielä kesälläkin jostakin vaikka kuinka hyvin koittaa siivota :D Toki aito joulukuusi tuo aina sen paremman fiiliksen ja hyvän kuusen tuoksun, mutta meille kelpaa oikein hyvin tämä ihan perus vihreä teko joulukuusi.

Meidän kuusesta tuli tänä jouluna tälläinen:






Alimmat kaksi kuvaa on ihan todella huonoja, koska mun kamera on rikki. Ensimmäisestä kuvasta kuitenkin näkee millainen kuusi on :) Tänä jouluna ajateltiin laittaa kuuseen vähän enemmän väriä.

Mä niin odotan, että pääsen kirjoittamaan Emilyn vauvakirjaan hänen ihka ensimmäisestä joulustaan. Voidaan sitten täällä kotona perheen kesken vertailla vauvakirjoistamme, kuinka paljon meidän joulut ovat eronneet tyttöjen jouluista.

                             ♡ -Riikka


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Harmi juttu kyllä tämä, ettei edes jouluaatoksi saatu lunta :/

      Poista
  2. Sekä humppilassa että täällä lohjalla on täysin lumetonta,todella harmillista! Mutta onneksi joulu fiilistä saa lapsista ja niiden riemusta :) Oikein ihanaa joulua teille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on kyllä onneksi hyviä joulu fiiliksen tuojia ♡ Kiitos samoin teille! ♡

      Poista