keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukalenteri Luukku 10. Synttäreiden viettoa.

                           

10 luukku avautuu ja sieltä teille paljastuu meidän eiliseltä päivältä hieman kuvia. 

Evelynillähän siis oli eilen syntymäpäivät ja koska meillä vietetään juhlia vasta lauantaina, niin päätettiin Aleksin kanssa tehdä neidin kanssa kuitenkin oikeana synttäri päivänäkin jotain kivaa :)

Lähdettiin nimittäin Hoploppiin leikkimään. Vauva vietiin siksi aikaa muppalaan hoitoon, jotta saatiin keskittyä vain synttärisankariin tämän kerran :)

Evelyn selvästi nautti jakamattomasta huomiosta ja olikin aivan innoissaan, heti kun päästiin Hoploppiin.

Siellä me juostiin neidin perässä ja lopulta hän meni jo yksin liukumäkiä isompien ja pienempien lapsien kanssa :D (oli myös hauska huomata, että suurin osa ihmisistä oli noin meidän ikäisiä miehiä lapsineen).




Hoplop reissun jälkeen käytiin vielä syömässä Hesburgerissa. Evelyn sai oman lastenaterian, mutta siitä meni vain osa ranskalaisista ja kaksi pienen pientä haukkua hampparia. Hampparista Evelyn ei piitannut, ei sitten yhtään, joten isi sai syödä sen :)



Noin kello 20.00 päästiinkin takaisin hakemaan Emilyä kotiin. Kaikki oli mennyt sen parin tunnin ajan ihan hyvin. Evelyn oli todella väsynyt päivän päätteeksi ja vaikeaa nukkumaan meno ei todellakaan ollut. Evelyn nimittäin kömpi sänkyyn itse jo ennenkuin sanoin edes mitään :D

Sellainen synttäri päivä Evelynillä oli eilen ♡

                             ♡ -Riikka

3 kommenttia:

  1. Mukava päivä teillä siis ollut :) Meiän täytyy joulun jälkeen kyllä mennä taas touhutaloon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä! :)

      Joo täytyy mennä. Sovitaan lähempänä sit tammikuussa vaikkapa :)

      Poista
  2. Ihania kuvia teidän päivästä <3
    Mulla on muutes haaste sulle mun blogissa :) <3

    VastaaPoista