maanantai 5. toukokuuta 2014

Even yöuni rytmi ihan sekaisin -,-

Even ollessa 1-3 kk vanha yöunet meni jokseenkin niin, että herättiin n. 1-2 kertaa yössä. Ihanan helppoa.

Mä olen laittanut Evelle nyt nukkumaan meno ajat, jotka siis pysyy! Viikolla ollaan sängyssä vähän ennen 21:00 ja aletaan nukkumaan, viikonlopulle taas klo 22:00 on sopiva aika meille ruveta unille.. Tietenkin jos Evelyn on väsynyt niin aikaisemminkin saa nukkua :D

Nyt kuitenkin Eve nukkuu päiväunet noin kolme kertaa päivässä. Ensimmäiset ja toiset päiväunet on yleensä vain puolen tunnin mittaiset, kolmansilla unilla Eve saattaa nukkua jopa 2-4 tuntia.

Mutta nyt nää meidän yöt on kyllä mennyt ihan älyttömiksi.. Eve nukahtaa noin 21:30 yöunille, jota ennen unimaitoa juo 150-200 ml. Saattaa herätä klo: 00:00-01.00 aikoihin. Sitten nukutaan 02:30 asti ja taas herätään syömään. Sitten klo: 04:00, 06:30, 07:00, 07:30 ja 09.30 mahdollisesti joka kerta vielä huudetaan ruoka nälän takia :o Mä olen kokeillut antaa tuttia, mutta se pulautetaan ulos, mä olen myös kokeillut silittää päästä ja kasvoista ja hyssytellä mutta maitoa hän huutaa..

Olen miettinyt, että ainakin toi aamu heräily voisi johtua tästä valoisuudesta, joka alkaa noin kuuden maissa aamulla.. Ja toisaalta mä laitan Evelynin nukkumaan sillon yhdeksältä, joten ehkä mun pitäisi itekkin vaan nousta kello 06:00 ylös. Väsyneenä yöstä se on vaan vähän vaikeeta :D Plus tiedän, että Eve nukkuu ainakin yhdeksään saakka aamulla jos niin haluan :D

Miten teidän lapset on nukkuneet/nukkuu näin 4-5 kk vanhana? Ja kertokaa toki ideoita miten saisin Even nukkumaan taas paremmin, jos keksitte? 

Lisäykseksi vielä, että Evelyn ei nuku Aleksin ja mun vieressä yötä :)




6 kommenttia:

  1. johtuiskohan ihan siitä että nyt Evelyn hakee sitä omaa unirytmiä?
    meillä on ollut niin huono uninen tyttö ja noi huonon unen kaudet on tullut sykleittäin eli mä en ainakaan osaa neuvoa tässä jutussa :/
    Tietty toi valoisuus vaikuttaa varmasti unen laatuun! Meillä Helmi nukahtaa ainakin paljon huonommin ja herää myös hirveen aikasin.. Ens viikonloppuna laitanki pimennysverhon tytön makkariin jos se helpottais vähäsen :) Helmi kun ei nuku päikkäreitä ja nukkuu yössä pätkittäin sen 4-6h -.-'

    VastaaPoista
  2. Se voi olla mahdollista. Mekin ajateltiin hankkia makkariin pimennysverho jospa Evelyn nukkuis sitten vähän paremmin :)

    Aijjaa no sitten ei oo teilläkään helppoo. No täytyy vaan toivoo, että tää tästä lähtis paremmaks :)

    VastaaPoista
  3. Miro on alkanu nyt kans heräillä oisin useesti.. eikä oo aina ees nälkää, mut ennen silläki oli silleen et heräs vaan suunnilleen 1-2 kertaa yössä. Mietin kans et mistähän johtuis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan et just siit valosuudesta ja varmaan siitä, että se yöuni rytmi ei oo kumminkaa viel kehittyny kunnolla :)

      Poista
    2. Voi olla juu sitä ja sit kans ne hampaat voi olla toinen mikä valvottaa jos ne on sieltä tulossa :D

      Poista