sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Launeen kotieläinpiha ja perhepuisto.

Perjantaina lähdettiin Aleksin ja tyttöjen kanssa tekemään retki Launeen kotieläin-, ja perhepuistoon. Ajatus tuli meille aika extemboree kun Aleksi ehdotti, että lähdettäisiin Riihimäkeen katselemaan eläimiä. En ollut varma onko siellä edelleen kotieläinpuistoa, joten päätin ehdottaa mielummin Lahtea.

Matkaan päästiin lähtemään noin 12:00 jälkeen. Meiltä Lahteen matkaa on noin tunti, joten päästiin aika helpolla perille. Kesäloma suunnitelma postauksessa en tästä kertonutkaan, koska matka tosiaan tuli yllättäen.

Olin itse viimeksi pienenä tyttönä käynyt Launeen perhepuistossa ja muistin sen olevan hurjan suuri. Fiilis vain parani, kun oikeasti näin kuinka suuri se edelleen oli :D

Ensiksi kuitenkin käytiin kotieläinpihalla. Evelyn oli kovin innoissaan, kun pääsi katselemaan eläimiä ja niin oli kyllä Emilykin. Neiti hihkui minkä kerkesi kun pääsi katsomaan minipossua :D

Kotieläinpiha oli yllättävän pieni siihen verrattuna mitä muistelin. Lapsena tosin kaikki näyttää niin paljon isommalta. Nähtiin aaseja, lehmiä, alpakoita, lampaita, kaneja, kanoja ja muita pieneläimiä.




Kun oltiin käyty kotieläinpihalla lähdettiin etsimään parkkipaikkaa seuraavasta paikasta. Auto parkkiin ja menoksi.

Evelyn oli innoissaan jo siinä vaiheessa kun pääsi puiston porteista sisään. Antakaas vaan kun hän näki mitä kaikkea puistossa voi tehdä. Siellä oli isoja liukumäkiä, kiipeilytelineitä, keinuja, linnakkeita, vesileikkeihin tarkotettuja leluja ja vesialtaita jne.. 











Perhepuistossa oli myös erikseen liikennepuisto, missä oli kolmipyöriä, potkupyöriä ja potkulautoja. Molemmat tytöistä viihtyivät myös liikennepuistossa hyvin, vaikka he alkoivatkin olemaan jo todella väsyneitä loppupäivästä. Evelyn osasi hienosti mennä potkupyörällä eteenpäin ja Emily koitti kovin mennä perässä. Harmi vaan, että neiti oli vielä hieman liian pieni ajamaan pyörillä.



Puistosta kun lähdettiin, käytiin nappaamassa vielä jäätelöt mukaan. Päivä oli kaikinpuolin oikein kiva ja suosittelen tosiaan tuota Lahden perhepuistoa kaikille perheellisille. Siellä oli juttuja niin pienille kuin vähän isommillekkin. Suunnataan sinne myös varmasti vielä uudestaan joku päivä, vaikka matkaa onkin se tunti autolla.

                             ♡ -Riikka

6 kommenttia:

  1. Täytyypä käydä kurkkaa. Vaikuttaa kivalle paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käykää ihmeessä :) Kuvissa on vaan osa jutuista, oikeastihan puisto on paljon isompi ja ilmanen :) Kotieläinpihalla vapaaehtoinen maksu :)

      Poista
  2. Oi kiitos tästä, pitääkin pakata perhe autoon joku vähemmän sateinen päivä ja lähteä käymään Lahdessa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih eipä mitään ! :) Voin melkein vannoa, että viihdytte perhepuiston puolella ainakin :D

      Poista