lauantai 27. syyskuuta 2014

Meidän uudet Emma rattaat.

Tämä kirjoitus tulee siis oikeasti myöhässä, rattaat varasin jo yli viikko sitten ja ne ovat meillä olleet jo käytössäkin viikon verran...

Mutta viikko sitten kirjoitin luonnoksiin näin:


Kävin varaamassa edellispäivänä meille uudet matkarattaat, koska entiset olivat mun mielestä aivan älyttömän rumat ja hieman rikkinäisetkin. 


Nyt oon aivan innoissani neidin uusista rattaista. Haluaisin vain kävellä ulkona niiden kanssa koko ajan.. Miten näinkin pieni asia saa ihmisen näin onnelliseksi?!


Lastentarvikeliikkeessä oli mun onnekseni -20 prosentin ale, joten kävin jokaiset rattaat läpi ja päädyin näihin ihaniin Emman pinkki-mustiin rattaisiin. Rattaita olisi ollut liikkeessä moneen eri lähtöön, niin kolmipyöräisiä kuin nelipyöräisiäkin, niin vanhemmille kuin ihan pienimmillekkin lapsosille.


Näissä meidän Emma-rattaissa on kolme pyörää ja eturengas on kääntyvä, helppo ja kevyt siis liikkua. Ainakin mun mielestä. Eturenkaan saa myös lukittua niin halutessaan. 


Kuomun rattaissa saa kuomussa olevan vetoketjun avulla pidemmäksi, jotta aurinko ei paistaisi silmiin esimerkiksi neidin nukkuessa :) Mun mielestä kyllä tuo ihan normaali kuomukin on hyvä, ilman sitä vetoketjun avaamista.






Rattaissa on säilytystilaa meille juuri sopivasti. Säilytys kori ei ole mielestäni liian pieni, eikä liian suurikaan. Juuri hyvä siis. Juomateline rattaissa on myös plussaa. Selkänojan saa kolmeen eri asentoon. Asento 1. pystyssä, asento 2. puolimakaava ja asento 3 makuu asento. Itseasiassa en ole aivan varma saisiko tuon neljään eri osaan nostettua, en ole vielä uskaltanut kokeilla ettei vaan mene rikki : DD






Miinuspuolena olen löytänyt vain yhden asian rattaista. Koska lapsen kasvot on menosuuntaan päin on vaikea nähdä lasta. Se ei tietenkään ole se syy vaan se, että rattaiden kuomuosassa ei ole minkäänlaista läpinäkyvää luukkua tai läppää minkä saisi auki, jotta voisi katsoa mitä se lapsi siellä touhuaa tai nukkuuko lapsi. En kuitenkaan alkanut tinkaamaan siitä, koska rattaat eivät todellakaan olleet kalliit, varsinkaan tuon alennuksen jälkeen ja me ihan oikeesti tarvittiin niitä Evelynille.

Ostettiin Aleksin kanssa Evelynille myös rattaisiin aivan ihana tähtikuosinen sadesuoja ja lämpöpussi, joka soveltuu mihinkä rattaisiin/vaunuihin vaan. Uskon, että se tulee olemaan kovassa käytössä talvella meidän yhdistelmärattaissa :)




                                                                       <3 -Riikka








2 kommenttia:

  1. Kiitti vinkistä. Meilläkin hankitalistalla uudet paremmat matkarattaat :) Onko helppo kasata ja meneekö pieneen tilaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään :D Joo on tosi helppo laittaa kasaan ja rattaat menee mun mielestä ainakin pieneen tilaan :)

      On ollut myös tosi hyvät käytössä :)

      Poista