sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Metsäretkellä.

Aamu alkoi ihanasti tällä kertaa hieman myöhempään, kun Emily päätti nukkua puoli kymmeneen saakka aamulla. Meillähän siis normaali heräämis aika on siinä 6-7 välillä aamulla. Evelyn heräsikin jo 7 maissa, mutta tuli vielä meidän viereen nukkumaan, joten saatiin nukkua tosissaan vähän pidempään.

Puoli 10 maissa oli kyllä niin pirteä olo, että samalla, kun A lähti salille, päätin itse lähteä tyttöjen kanssa metsään kävelylle. Siellä saatiin aikaa kulumaan yli kaksi tuntia ja olin todella yllättynyt, kuinka hyvin meidän Evelyn jaksoi kävellä koko matkan. 


Evelynillä on ollut hieman vaikeuksia tuon kävelemisen kanssa, jos sisko saa istua kyydissä, niin Evekään ei koskaan haluisi kävellä. Nyt tytöt kävelivät yhdessä pitkän matkaa ja tutkivat erilaisia asioita luonnossa. Saatiin osaksemme hieman lumisadettakin, mutta tällä kertaa se ei kyllä haitannut yhtään, kun aurinko paistoi samalla ihanasti lämmittäen.






Metsäretken jälkeen tytöt söivät kotona hieman välipalaa ja samaan aikaan A teki meille ruuan. Kun oltiin syöty, lähdettiin käymään meidän kavereilla ja pääsin taas katsomaan ihanaa kummityttöäni ♡ Tytöt pääsivät leikkimään Miron kanssa.

Nyt ollaan vihdoin kotona ja mietin, pitäisikö mun sortua meidän herkkukaapille hakemaan suklaata vai pidänkö pääni kylmänä ja lähden vaikka vaan suihkuun :)

Millaista päivää siellä on tänään vietetty?

                          ♡ -Riikka

2 kommenttia: