tiistai 27. lokakuuta 2015

Puistoilua.

Tänään me päätettiin tyttöjen kanssa lähteä puistoilemaan. Ilma nyt ei ollut kovin lämmin saatika muutenkaan hyvä puistoiluun, mutta mepäs ei siitä välitettykkään. Puettiin paljon päälle ja lähdettiin matkaan.

Päätin ottaa tällä kertaa neideille ihan vain nuo Emmaljungan rattaat, koska Emily ei oikein tykkää nukkua tuplissa. Evelynin kanssa oli aika vääntöä alku matka, koska hän ei yhtään tykkäisi seisoa seisomalaudalla. Loppujen lopuksi sain kuitenkin Evelynin pysymään laudalla kiltisti :)

Evelyn sai mulle myös aikamoiset raivarit, kun erehdyin sanomaan, ettei hän jaksa työntää siskoa rattaissa kun rattaat ovat aika painavat. Noh väärässä taisin olla, hienosti se neiti niitä vaunuja lykki eteenpäin 😂


Puistoon kun päästiin, niin tottakai neidin oli pakko päästä kaiken maailman häkkyröihin. Mielenkiintoisempia tietenkin olivat ne vähän isompien lapsien härvelit, johon en Evelyniä edes uskaltanut päästää.

Onneksi puistosta kuitenkin löytyi niitä Evelynin ikäisten juttujakin!







Liukumäki taitaa edelleen olla Even mielestä se kaikkein kivoin puistossa.

Hieman yli tunnin me puistoiltiin ja sitten lähdettiin tuohon meidän kauppakeskukseen vaihtamaan likkojen vaipat ja syömään. Vähän ennen neljää oltiin kotona ja nyt vain lööbaillaan, koska ollaan Even kanssa kummatkin jo ihan poikki..

Kuinkas teidän päivä on mennyt tänään?

Huomena tai viimeistään ylihuomenna saattekkin postausta vähän meidän Emilyn huoneen sisustuksesta. Valmishan huone ei vielä ole, mutta pieniä paloja olen teille huoneesta kuvaillut ♡

                             ♡ -Riikka

6 kommenttia:

  1. Suloinen pieni vaunujen työntäjä siellä.♥
    Meilläkin Aino on aina innokas täönäämään. Meidän vaunuilut vaan painottuu tällä hetkellä vain kotipihaan kun Hugo ei ole oikein sinut tuon ulkona vaunuissa nukkumisen kanssa, mutta toivotaan että hiljoksiin oppii sen. :) Sisällä nukkuu niissä oikein hyvin kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Aijjaa teilläkin vähän hangotellaan vastaan ulkona vaunuissa nukkumisen kanssa.. Täällä täysin samaa ongelmaa havaittavissa ja sama homma myös sisällä. Sisällä suostuu aikalailla nukkumaan vaan koliikki keinussa. Yöunet neiti nukkuu vaunuissa, koska sänky ei kelvannut :D

      Hassua miten noi pikkuiset on noin innokkaita vauvan hoitajia, vaikka ovat itekkin vasta pikku taaperoita ♡

      Poista
  2. Ihania kuvia <3
    Meillä ollut aika mukava päivä.
    Aamulla käytiin neuvolassa, nukuttiin päiväunia ja iltapäivällä käytiin kaupoilla :)
    Nyt on leivottu muffineita ja valmistellaan huomisia Halloween juhlia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ :)

      Noniin teilläkin on siis ollut toiminnan täyteinen päivä! Kuulostaa myös aika herkulliselta nuo muffinit :p

      Halloweenia täälläkin odotellaan jo kovasti :)

      Poista
  3. Ihana Eve ♡ Helmi ei halunnut koskaan nukkua vaunuissa, en sitten Hennin kanssa ole edes yrittänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä Empun janssa ihan mahdotonta. Evelyn taas mielellään nukkui vaunuissa :D

      Henni ois voinutkin tykätä, ois kannattanu kokeilla :D Meilläkin just toinen tykkäs ja toinen taas ei millään :D

      Poista