maanantai 15. kesäkuuta 2015

Rv 30+1

Sikiön paino: 1350 g
Sikiö pituus päästä peppuun: 25,5 cm
Sikiön koko pituus: 35 cm

"Tämän viikon alussa sikiö on 27 viikkoa vanha. Tutkimukset osoittavat, että jos äiti rentoutuu kuuntelemalla rauhallista musiikkia, myös sikiön liikkeet ja sydämen syke rauhoittuvat. Kun se on tottunut tähän musiikkiin, rauhoittuu se kerta kerralta nopeammin. Tämä on merkki siitä, että lapselle on kehittynyt muisti ja se voi tunnistaa aiemmin kuulemansa musiikin.

Lapsen pää on nyt lähes oikeassa koossa suhteessa kehoon".

Kopioitu Vau.fi- sivustolta.

Jännittää, jännittää, jännittää. Enään 10 viikkoa laskettuun aikaan ja meidän pikku vauva voi syntyä koska tahansa. Nyt ollaan jo tosissaan niin lähellä, että mulla pyörii synnärille lähtö mielessä ihan jatkuvasti.

Jostain syystä oon odottanut ihan hulluna tota 30 viikkoa, nyt odotellaankin seuraavaksi viikkoa 35, jolloin saan varmasti synnyttää lapsen täällä meidän sairaalassa, eikä tarvitse enään lähteä Helsinkiin. Myös 22.7 päivää odottelen kovasti, koska silloin mulla on aika neuvolaan ja siellä katsotaan vauvan painoarviota ja sitä miten päin se neiti siellä masussa köllöttelee.

Tämä viikko mulla on lähtenyt käyntiin aikalailla vaan siivotessa ja tavaroita pakkaillessa. Jostain syystä mulle on iskenyt kauhea siivous vimma. Vastavuoroisesti joudun kyllä lepäämäänkin aika paljon väsymyksen takia.

Herkillä olen myös ollut kyllä vähän enemmän ja vähemmän. Tänään satuin avaamaan television juuri kun sieltä tuli satuhäät-ohjelma ja johan mä taas pillitin papin puheen aikana vaikken edes hääparia tuntenut.

Pulla himo mulla vaan on ja pysyy, en pääse siitä eroon vaikka kuinka yrittäisin. Musta tuntuu, että vaikka syönkin kunnolla ja säännöllisesti niin mulle uppoaisi silti jatkuvasti kaikki herkut. Lauantaina ahminkin itseni täyteen erilaisista kakuista kun oltiin Aleksin kanssa käymässä mun serkun lapsen syntymäpäivillä. Aina mä saan herkkujen päätteeksi huonon olon itselleni, mutta silti vaan söisin niitä koko ajan :D

Mä olen jo kovasti miettinyt miten ehtisin lapsen syntymän jälkeen käydä salilla säännöllisesti. Mä todella toivon, että se onnistuisi. Onneksi mulla on Aleksi joka antaa mullekkin sitä vapaa-aikaa välillä, koska onhan se tärkeää!

Tässä tämän viikon masukuva:


                             ♡ - Riikka


2 kommenttia:

  1. Niin se aika vierii, ajatella että enää parisen kuukautta ja saadaan pikkuiset syliin.♥ Tänään pesin jo vauvan vaatteita kun en enää malttanut mieltäni. Jos ne vaikka huomenna sais viikata laatikkoon odottamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta♡

      Huomasinkin facesta, että oot pessyt :D Mä en oo vielä kerinnyt, mutta ehkä viimeistään sitten kun päästään uuteen kotiin :)

      Poista