tiistai 2. elokuuta 2016

Elokuun blogiyhteistyö "Tarvitseeko lapset harrastuksia?"

Nyt elokuussa Mammalandian yhteistyöpostausaiheena on "Tarvitseeko lapset harrastuksia?". Mammalandian Internetsivuille pääset tästä.

Koska itse olen uusi Mammalandian jäsen, kerron ensiksi mikä blogiyhteistyön tarkoitus on. Blogiyhteistyöpostausten tarkoituksena on siis kirjoittaa mahdollisimman monen Mammalandian bloggaajan kanssa samasta aiheesta oma mielipidekirjoitus ja julkaista se omassa blogissaan.


Mennäänpä sitten lukemaan yhteistyöpostaustaustani:

Tarvitseeko lapset harrastuksia?


Omat lapseni ovat vielä niin pieniä, että he eivät ole vielä aloittaneen mitään harrastusta. Kun Evelyn oli pienempi harrastin hänen kanssa vauvajumppaa ja muskaria. Huomasin jo silloin kuinka Evelyn nautti niistä päivistä, jolloin pääsi harrastuksien pariin. Itsekkin tykkäsin kovasti käydä näissä harrastuksissa.





Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihan pienet eivät välttämättä tarvitse harrastuksia. Hieman isompana lapset haluavat ehkä itse kokeilla jotakin harrastusta.

Mun mielestä sellainen painostus johonkin  tiettyyn harrastukseen on aika kamalaa. Lapsen ei kuuluisi koskaan joutua harrastamaan mitään lajia painostuksen alaisena. Mielestäni lapsi saa päättää itse minkä harrastuksen pariin haluaa mennä, jos haluaa. Oma kohtaista kokemusta tästä painostamisesta mulla ei ole, mutta lähipiirissäni asiaa muistellaan vieläkin tuohtuneena ja pettyneenä.


Itse harrastin nuorempana aika paljon kaikenlaista. Kokeilin partiota, jossa viihdyin kaksi vuotta, pelasin jalkapalloa kolme vuotta, kävin teline-, ja väline voimistelu tunneilla, mutta se ei ollut yhtään mun juttu. Lopulta aloin tanssia. Kävin tanssimassa DanceArtilla hip hoppia, se oli ihan paras harrastus mitä mulla koskaan on ollut. Kuitenkin siinä vaiheessa aloin lähentelemään jo 16 ikä vuotta ja tottakai tyhmänä parin vuoden jälkeen lopetin harrastuksen ihan vain, koska kaverinikin teki niin. Harkat olivat aina iltaisin, jolloin oli tärkeä päästä meidän luokkalaisten poikien mukaan joka paikkan.. Kaduttaa ja kaduttaa meinaan niin maan..... Olisin ihan hyvin voinut mennä mukaan vasta tanssiharkkojen jälkeen, mutta en kai ajatellut sitä silloin. Mukaan oli päästävä heti.


Itse tietenkin toivoisin, että lapseni haluaisivat jossain vaiheessa harrastaa jotakin. Evelyn on päässyt kokeilemaan ratsastusta ja hän rakastaa sitä. Kummatkin tytöistä tykkäävät myös tanssia ja kuunella musiikkia. Saa siis nähdä mihin tiet vievät vai vievätkö minnekkään :) Aion kannustaa heitä, mitä koskaan päättävätkään asian suhteen.




Yhteenvetona tästä voisin siis sanoa, että kyllä lapset tarvitsevat harrastuksia, jos itse niin haluavat. Harrastuksilla kehittää omaa kuntoaan, saa päiville hieman täyttöä, uusia ystäviä ja ennenkaikkea pääsee harrastamaan rakastamaansa lajia ♡ Ei ole myöskään pahaksi mennä kokeilemaan uusia asioita. Kokeileminen ei tarkoita sitä, että olisi pakko jatkaa jos ei siltä tunnu.

Onko teidän lapsilla jo oma harrastus? Millainen?

Tästä pääsette tutustumaan myös muiden Mammalandian bloggaajiin :)


                                                                ♡ -Riikka


2 kommenttia:

  1. Samoilla linjoilla täällä, kannustaa pitää ja kokeilla uusia juttuja, mutta ilman pakottamista ehdottomasti. Itselläni ei ole oikein ollut harrastuksia, ainoastaan ratsastus muutaman vuoden. Siksi haluaisin kannustaa omaa lasta löytämään mieleisen harrastuksen, jossa hän saisi kokea olevansa hyvä ja kehittyä. :) vuosikkaan kanssa ei vielä harrastuksia ole mutta olen miettinyt että muskari olisi kiva aloittaa yhteisenä juttuna.

    Jään myös seuraamaan ihanaa blogiasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastukset ovat kyllä kivoja, joten ainakin voi kokeilla jos ei muuta :) Mä niin halauaisin päästä myös ratsastamaan, mutta ei taida onnistua allergiani takia :(

      Aloittakaa ihmeessä muskari, se oli meidän mielestä ainakin todella kivaa. Siellä lapset ovat innoissaan kun pääsevät leikkimään ja soittamaan yhdessä muiden kanssa :)

      Kiitos ja tervetuloa seurailemaan blogiani! ♡

      Poista