sunnuntai 28. elokuuta 2016

Elokuun auringosta syyskuun sateisiin.

Pian on elokuu ohi ja meitä ilahduttamaan saapuu tänne syyskuu. Syksy, sateinen ja tuulinen ilma.

Mistä sitten tietää, että syksy on jo ovella ellei ilmasta? No tietenkin siitä, että ensimmäinen syysflunssa iskee koko torppaan. Kyllä aivan oikein, meillä on täällä kaksi pikku niiskuttajaa yskän kera. Tiedä sitten onko se tätä syksyflunssaa vai onko vaan tarttunut muilta kavereilta päiväkodista. Syytän kyllä syksyä, silloinhan tämä ikävä syysflunssa aina alkaa.

Itse ehdin olla koulussa tasan kaksi päivää, kunnes sain aivan kamalan kurkkukivun, kera flunssan. Onneksi viime viikon sain olla jo terveenä ja koulussa. Tytöt vein tänään päiväkotiin, koska eivät olleet kuitenkaan kuumeessa ja ihan pirteitä olivat.



Meidän elokuu on ollut täynnä suuria asioita. Mä olen lähtenyt opiskelemaan lastenohjaajaksi, tytöt ovat menneet elämänsä ensimmäistä kertaa päiväkotiin ja mun on pitänyt vain hyväksyä se karu tosiasia, että en ehdi näkemään tyttöjä enään 24 tuntia päivässä vaan sen sijaan paljon vähemmän.

Rakastan kyllä kouluani. Opettajat ovat aivan ihania, puhumattakaan luokkakavereistani, joiden kanssa synkkasi heti alkuunsa. Tämä on kyllä juuri se mun ala, onneksi uskaltauduin vuosi sitten lastenohjaajaksi hakemaan. Mulla on onneksi etäpäiviä aina kaksi viikossa ja välillä myös koko viikko, joten silloin voin hakea tytöt aikaisemmin päiväkodista, jos haluan ♡

Tytöt jäävät yleensä mielellään päiväkotiin, mutta tulevat myös mielellään päivän päätteeksi kotiin. He ovat saanneet päiväkodista kavereita ja pitävät myös päiväkodintädeistä, niinkuin minäkin. Sehän on todella tärkeää, jotta voin hyvin mielin lapset suurimmaksi osaksi päivää sinne viedä. Nyt vain jatketaan eteenpäin ja toivotaan, että jatkossakin kaikki menee yhtä hyvin kuin tähän asti.






Vilkutetaan siis heipat elokuulle, kesälle ja auringolle ja otetaan vastaan pikkuhiljaa syyskuu, sade ja puista tippuvat lehdet :)


                                                                 ♡ - Riikka

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti flunssa menis pian ohi :) kiva että koulu ja päikky on lähtenyt hyvin käyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon kanssa, on niin ikävää, kun pienet on kipeänä :( Itse vielä kestääkin flunssan, mutta ottaa koville kun pikkuisille iskee räkätauti :/

      Poista
  2. Se on joka vuosi sama juttu, ensimmäisen kouluviikon jälkeen nenä vuotaa räkää, aivastuttaa ja kurkussa majailee kaktus. Paranemisia siis sinne ♡ Ois kiva nähdä pitkästä aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää syksy on kyllä tällästä aikaa. Meillä tän päivää ainakin tytöt kotona kun en viittiny päiväkotiin viedä. Huomena pakko pyytää hoitajaa, kun mun etäpäivät loppuu tältä viikolta ja en kyllä millään voi olla pois nyt.

      Joo ois kyllä tosi kiva nähdä, kunhan nää tytöt nyt vain ekaks paranis :) Voitas vaikka mennä jonnekki neitejen kanssa :)

      Poista