sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Miksi me emme vain olisi onnellisia siitä mitä meillä juuri tällä hetkellä on?

Tiedättekö, nyt on ollut niin lämpimiä ilmoja, että mä en ole ehtinyt paljon koneelle saatika edes kännykälle bloggeria avaamaan. Toisaalta mua harmittaa se kovin, koska tykkään ihan oikeasti lukea seuraamieni blogien postauksia, kommentoida niihin ja ennenkaikkea kirjoitella teille rakkaat lukijani meidän "tarinaa". Välillä vaan on pakko laittaa joitakin asioista myös tämän ihanan rakkaan blogin edelle ja nyt vain on sellainen hetki <3

Joka päivä olen kuitenkin miettinyt, että tänään kirjoittelen teille jotakin, mutta aina se vain on jäänyt. Mä luulen, että tämä kesä (jos lämpimät ilmat jatkuvat) on sellaista aikaa, jolloin multa ei ihan joka toinen päivä tulekkaan uutta postausta. Me ollaan oltu tyttöjen kanssa aikalailla koko päivä aina ulkona, mitä nyt välillä käyty syömässä ja nukkumassa kotona. 


Tänä kesänä mä olen päättänyt, etten odellakaan aio istua sisällä ja valittaa kuumuutta. Aion ottaa kaiken irti tästä kesästä. Otan paljon aurinkoa, leikkin lasten kanssa ulkona, käyn piknikillä ja rannalla perheen kanssa, lomamatkoilla ja olen myös päättänyt, että vedän kunnon jäätelö övereitä (se siitä kuntoilusta ja kiinteytymisestä :D). En sano, ettenkö pitäisi talvesta, mutta mua on itseäni alkanut ärsyttämään se, kun ihmiset -minä mukaan lukien valittavat turhasta kuumuudesta ja valitetaankin, että olisipa jo talvi. Sitten talvella ruikutetaan siitä kun on niin pirun kylmä ja ei jaksa pukea toppavaatteita, ulos ei voi mennä eikä mitään tehdä :D Miksi me emme vain olisi onnellisia siitä mitä meillä nyt juuri tällä hetkellä on?

Meillä ei vielä ole sen kummempia lomasuunnitelmia, mutta niistäkin varmasti kirjoittelen lisää sitten kun kaikki suunnitelmat ovat valmiina. Sen verran aion paljastaa, että juhannuksen jälkeen päästää Aleksin kanssa lähtemään risteilylle ihan kahdestaan ja voi kyllä lapset jäävät oikein hellään huomaan YHDEKSI YÖKSI (anteeksi nyt jo valmiiksi kukkahattutädeille ;)). Tuuri reissu on myös päätetty järjestää ja korkeasaareen on pakko päästä näyttämään tytöille eläimiä <3

Nyt vain toivotaan, että tänä kesänä olisi paljon lämpimiä päiviä ja kaikki menisi suunnitelmien mukaan. Elokuussa mulla alkaakin koulu ja sitten ei hetkeen paljon lomia pidelläkkään.

                                                                <3 -Riikka


4 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa <3 <3 <3 tästä tuli oikein hyvä mieli!

    VastaaPoista
  2. Oi täälläkin aiotaan niin nauttia tästä lämmöstä! Viime kesä meni maha pystyssä kun tyttö syntyi elokuussa mutta nyt on ihana ottaa aurinko ilman sitä painavaa oloa! :)
    Ja mukavaa risteylyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä kyllä pitää nauttiakkin, nyt kun lämpöä piisaa :D Mulla oli täysin sama homma. Meilläkin Emily syntyi viime elokuussa :D

      Kiitos ♡

      Poista