perjantai 3. kesäkuuta 2016

Emilyn uudet taidot.

Emily täyttää kesäkuun 15 päivä 10 kuukautta ja viimeviikolla meidän neiti oppi seisomaan ilman tukea jonkin aikaa. Ensiksi ilman tukea seisottiin noin 5 sekunttia, jonka jälkeen aika on pidentynyt jo yli 10 sekuntiin. Emily oppi samassa rytäkässä myös nousemaan itse kävelykärryä vasten ja kävelemään sen avulla eteenpäin.

Toki jalat on vielä hieman tönköt kävelemisen suhteen, mutta uskon ettei enää kauan mene kun neiti kävelee jo ilman tukea.

Meillä kun on tullut rytäkällä uusia taitoja niin eivät ne siihen vielä lopu. Viimeviikolla opittiin myös taputtamaan käsiä yhteen ja vilkuttamaan, jos joku lähtee tai jos Emily menee unelle.



Eli paljon uusia taitoja on taas neidille siunaantunut pienessä ajassa. Saa nähdä mitä Emily seuraavaksi keksii :)

Nukkumaanmeno on vaikeutunut lähiaikoina aika hurjasti. Suurin syy siihen varmaan on hampaiden tulo. Hampaita neiti on myös tehnyt oikein rytäkällä ja nyt suussa komeileekin jo kahdeksan uutta hammasta. Toki tyttö haluaisi myös kovasti nousta seisomaan ja mennä joka paikkaan, joten unien pituuskin on jo reippaasti lyhentynyt.

Pakko todeta, että kyllä meillä asuu jo iso tyttö! ♡


                              ♡ -Riikka


4 kommenttia:

  1. Taitava tyttö.♥
    Meillä Hugo nousee nyt joka paikkaa vasten polviseisontaan ja heiluttelee ihan kaikille. Myös konttausasennossa on usein, mutta vielä ei ole hokassut miten pääsee etenemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emily kyllä on yllättävän taitava tässä vaiheessa jo! :)

      Hahha ihana pikkuinen teilläkin siellä ♡ Kohta alkaa tavarat lähtemään pöydiltä, kun pikkuherra pääsee vauhtiin kunnolla :D

      Mun mielestä on kyllä ihan suoer söpöä katsoa Emily vilkuttamassa ♡♡

      Poista
  2. Ihana neiti ♡ Ja hirveästi on tullut kaikkea uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♡♡

      Jep, on kyllä tullut yllättävän nopeasti kaikki, kun ekaksi ei osattu edes kontata :D Seuraavaksi oottelenkin jo sanoja :)

      Poista