sunnuntai 25. joulukuuta 2016

24-25.12.2016

24.12.2016

Vihdoin joulu on täällä! Mä olen odottanut lasten kanssa joulua jo lokakuusta saakka ja kerran on jo toivo mennyt odottaessa. Joulukuussa ollaan availtu kovasti joulukalenteria ja katseltu näkyykö tonttuja ikkunoiden takana kurkkimassa.

Eilen meillä oli Aleksin kanssa aika kiireinen päivä, kun jätettiin ehkä vähän liikaa jouluhommia perjantai päivälle. Käytiin juttelemassa joulupukin kanssa (ostelemassa lahjoja), leivottiin glögijuustokakkua ja siivottiin. Joululahjan ostelu meni kyllä todella nopeasti, kun oltiin laitettu jo vähän valmiiksi paperille ylös, mitä kenellekkin ostetaan :)

Tänään ollaan heräilty vasta vähän ennen 10, keitetty riisipuuro ja tietenkin syöty sitä rusinasopan kera. Katsottiin myös lumiukko-ohjelma telkkarista ja dvd:ltä, se on meillä jouluperinne, joka on toistunut itselläni jo siitä saakka kun olin pieni :)


Iltapäivästä meille tuli joulua viettämään sekä omat porukkani ja Aleksin porukat. Syötiin jouluruokaa, kahviteltiin, juteltiin, availtiin lahjoja ja tutustuttiin niihin.







Illalla päästiin onneksi rentoutumaan Aleksinkin kanssa hieman. Joululahjoja saatiin kaikki aivan liikaa, mutta kuitenkin tosi ihania lahjoja. Tulikin hassu fiilis kuinka kiltti sitä muka on ollutkaan :D

Aleksilta sain lahjaksi lempihousuikseni muodostuneet Dromet ja itse ostin itselleni uuden puhelimen vanhan tilalle. Nyt kelpaa ottaa kuvia, kun kamera vihdoin toimii kännykässäkin!


25.12.2016

Tänään lähdettiin viettämään joulupäivää mun isän luokse. Siellä vierähtikin koko päivä ja lahjoja tuli taas aivan liikaa.

Me saimme Aleksin kanssa tarpeellisia keittiötarvikkeita, joita meiltä puuttuu, Oriflamen tuotteita ja lahjakortin, jolla päästään kylpylään tyttöjen kanssa. Saatiin myös eteiseen pari tarpeellista tavaraa.

Tytöt saivat vaatteita, kirjoja, pelejä ja uima juttuja, kuten kelluntaliivit, sukelluslasit ja sukeltamiseen tarkoitettuja leluja. Taisi sieltä muutakin vielä tulla, mutta nyt en pysty millään muistamaan kaikkea :D




Saatiin viettää tämä päivä onneksi hieman rennommin kuin eilinen, koska tänään ei tarvinnut oikeastaan mitään tehdä itse. Syötiin hyvin, juteltiin paljon ja pelailtiin uusia pelejä. 

Nyt aion lähteä suihkuun ja toivottaa kaikille teille oikein mukavaa joulupäivää! ♡

                        ♡ -Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti