lauantai 5. maaliskuuta 2016

Perjantain Hoplop reissu.

Viime viikolla sovittiin Senjan kanssa, että lähdetään perjantaina viemään lapsia Hoploppiin. Tosiaan sovittiin ihan vain kahdestaan kysymättä ekaksi miehiltä, mutta kyllä he sitten olivat myös sitä mieltä, että menään :D

Aleksi ja Jani päättivätkin sitten Hoplopin mihin mennään ja päätettiin suunnata Vantaalle, koska siellä on hieman isompi Hoplop kun Riihimäellä. 

Päästiin lähtemään matkaan noin kolmen jälkeen, kun mun hammaslääkäri oli ohitse ja Aleksi pääsi koulusta. Aleksi ja muut tulivat mua hakemaan ja suunnattiin nokat kohti Vantaata.

Lapset olivat tietenkin innoissan heti kun paikka vain näkyi. Evelyn höpisikin takapenkillä, että "Hoppoppiin mennään".

Vantaan Hoplop oli kyllä todellakin isompi kun Riihimäen Hoplop. Sieltä löytyi trampolineja, sähköautoja, pienten puoli, vähän isompien puoli ja tottakai myös kaikenmaailman juttuja johon sai ostettua poletteja ja käytettyä niitä. Senjan kanssa päätettiinkin käyttää poletteja karkki koneeseen (yllätys sinänsä). Senja käytti kaksi polettia koneeseen ja sai kaksi karkkia niillä :D Itse pistin yhden poletin ja sain 5 karkkia, mikä tsägä :D Aleksi kävi sitten nostamassa mulle metalli kouralla tälläisen hienon pehmolelun. Näytti kuulemma niin multa, että oli pakko ottaa juuri se (itse olen kyllä hieman erimieltä) :`D


Lapset olivat ihan innoissaan juoksentelemassa ympäri paikkaa ja laskemassa liukumäkiä. 


Evelynin kanssa mentiin myös pomppimaan pomppulinnaan ja olinkin aika yllättynyt, että neiti uskalsi mun kanssa tulla sinne : D Yleisesti Evelyn on hieman varautunut tuollaisiin paikkoihin ja ehkä alkaa mielummin kiukuttelemaan, jos häntä pomputan jossain tuollaisessa, mutta nyt kyllä oli todella hauskaa! Ettei vaan neiti olisi kasvanut jo isoksi tytöksi.



Samantien Evelyn juoksi myös isolle trampoliinille kun sellaisen Hoplopista löysi. Kesällä meidän loman aikana Evelyn sai hyppiä trampoliinilla ja siitä on tullutkin nyt ihan lempi juttu. Myös Senjalla ja Janilla neiti menee aina kovasti hyppimään pikku trampoliiniin, joka heillä on sisällä :)


Taidettiin me myös löytää pallomeri ja siellä ryvettiinkin kyllä koko porukka :D Emilykin pääsi mukaan <3 Palloista kyllä saatiin kovasti, kun pojat meitä heittelivät niillä. Eikö se niin ole, että "lapset" ovat terveitä kun leikkivät, noh me kai ollaan sitten ikuisia lapsia :`D






Välissä tuli tietenkin myös syötyä jotain pientä ja noin 19-19:30 sitten lähdettiinkin ajelemaan kotiin päin. Kotona tytöt simahtivat samantien suihkun ja iltapalan jälkeen. Molemmat myös nukkuivat koko yön heräämättä, taisi tosiaan olla aika raskas reissu tytöille.

Kuinkas moni teistä on käynnyt lapsien kanssa Vantaan Hoplopissa tai ylipäätään saman tyyppisissä paikoissa?

Täytyy ottaa tämä reissu taas uudestaan joku päivä, mutta nyt kun tytöt nukkuvat, niin mä alan vietäämään oikein kunnolla mun vapaa-aikaa.

                                                           Hyvää yötä kaikille <3


                                                                   <3 -Riikka



6 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta päivältä :) Me ei tuolla vantaan hoplopissa olla käyty mutta tampereella kyllä, siihen on se funpark yhdistettynä. Toivotaan että tytöt tervehtyisivät ja päästäsiin torstaina touhutaloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli. Ihana nähdä kuinka pienestä lapset tulevat iloisiksi ja ovat ihan täpinöissään :)

      Me ollaan myös käyty siellä samalla kun oltiin funparkissa.

      Todelllakin toivotaan :)

      Poista
  2. Me ei olla käyty aikoihin Hoplopissa. Varsinkaan näin "tautiaikana" mua ei saa sinne. :)
    Kesällä ja syksyllä ennemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mäkin aina pelkään kaikkia tauteja mitä sieltä voi saada, mutta ainakaan nyt ei ole tullut pariin viime kertaan mitään :)

      Poista
  3. Teillä taatusti hauskuutta riittänyt :)

    Me emme Vantaalla ole käynyt, mutta Ideaparkissa sekä Tampereella olemme.
    Tampereella tulee käytyä aika usein, ja paikka on kyllä Navasta aivan huippu !
    Kyllä me aikuisetkin siellä viihdymme ja innolla mäkeä laskemme :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hauskaa kullä oli :)

      Me ollaan myös käyty siellä funpark reissun yhteydessä ja mä olen sun kanssa kyllä samaa mieltä! :) Tosin Evelyn oli silloin aika paljon pienempi :)

      Hyvä kuulla, että en ole ainot "ikuinen lapsi" :'D

      Poista