lauantai 18. helmikuuta 2017

Talvilomareissu.

Meillä alkoi torstaina Aleksin kanssa talviloma ja kyllä tuli tarpeeseen taas. Työt jatkuvat maanantaina 27 päivä, jolloin muuten omaan mittariini tulee taas lisää ikävuosia :D 



Blogini synttäritkin taisivat mennä helmikuun 8 päivänä, mutta mä olen ehtinyt miettiä vaan töitä, joten blogi on jäännyt taas vaihteeksi hieman taka-alalle. Töiden lisäksi mun on saatava hensu valmiiksi, täytettävä itsearviontikaavakkeet ja suunniteltava näyttöviikkoa maaliskuun alkuun.

Nyt lomalla päätin, että alan skarppaamaan tämänkin kanssa, koska mua on harmittanut oikeasti blogin taka-alalle jääminen.

Lomalle meillä on suunnitelmia jonkin verran ja tänään niistä toteutettiinkin yksi. Käytiin nimittäin mun isän, hänen vaimonsa, pikkuveljeni, Aleksin ja tyttöjen kanssa pienellä matkalla Forssassa. Forssassa on ihana Vesihelmi -niminen uimala, jonne päätettiin viedä tytöt uimaan. Voitti kyllä meidän paikkakunnan uimalan aivan 6-0. 



Emily pääsi ensimmäistä kertaa uimareissulle mukaan. En ole ennen saanut häntä otettua mukaan, koska kahta uimataidotonta lasta on hieman vaikea pitää yksin sylissä. Nyt sylissä pitäjiä oli monta, joten meillä oli aivan ihana reissu. Evelyn ja Emily olivat aivan innoissaan :) Emilykin ui kuin vanha tekijä pienellä avustuksella. Tytöillä oli uimiseen tarkoitetut kelluntauimapuvit, joten pinnallakin pysyttiin paremmin.

Uimisen jälkeen lähdettiin syömään ja kotiuduttiin vasta hetki sitten reissulta. Pakko sanoa, että lomat on parhaita, kun ehtii ihan oikeasti tehdäkkin jotain. Loman aikana olisi tarkoitus lähteä vielä yhteen reissuun. Viikonloppuna vietetään mun ystävien lapsen ristiäisiä, jossa saan olla kunniatehtävässä, nimittäin sylikummina ♡ Lauantaina päästään myös viettämään illalla mun synttäreitä, joten kiva viikko tulossa.

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille ja ne kenellä on lomaa nauttikaa siitä! 

                          ♡ -Riikka

6 kommenttia:

  1. Hei voi vitsi kun ois tienny et tuutte käymään Forssas! Täällähä me asutaan :D

    VastaaPoista
  2. Oii ihanat kuvat <3 Ja ihanalta kuulosti teijän reissu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ♡ Oli kyllä tosi mukavaa ja oli ihana nähdä kuinka meidän tytöt rakastaa uimista :) Täytyy käydä useammin tekemässä tälläisiä pikku reissuja :)

      Poista
  3. Ihana silmämeikki sulla! Minä jos teen samanlaisen niin näytän goottitytöltä :D ja tuo karvaliivi/huppu, i h a n a <3
    Meillä ei oo lomaa ja mieskin viikonlopun töissä mutta ensi perjantaina pääsen työporukalla tuulettumaan, iha jo jännittää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♡ haha höpöhöpö :D Nyt testailemaan vaan :) Joo se on kyllä niin suloinen ♡ Alun perin ostettu H&M:ltä, löysin kirppikseltä ja olikin mun kaverin pöytä sattumalta :D Hei ihanaa vapaa iltaa sulle perjantaiksi! Nauti ♡

      Poista