tiistai 7. lokakuuta 2014

Aiheena uni.

Evelyn on nyt päikkäreillä, joten mikäpä olisikaan parempi aihe kirjoitukselle kun UNI! 

Kuten jo aikaisemmin olen teille kertonut, että meillä kävi vierailulla unikouluttaja. Nyt on meidän unikoulutus ammattilaisen kanssa tullut päätökseen. Kaksi viikkoa takana ja kehitystä on tullut hieman. Kuitenkaan ihan siihen toivottuun tulokseen, eli "koko yö ilman maitoa" ei päästy.



Pahimpina päivinä Evelyn heräilee nykyään vain 2-3 kertaa yössä. Se on jo mielestäni saavutus niihin seitsemään heräily kertaan verrattuna. Unikouluttaja antoi meille pieniä ohjeita joilla neiti saataisiin ehkä eroon siitä maitopullosta yöksi. En tarkasti muista mitä olen teille siitä kertonut, mutta meillä siis on muuttunut osa asioista, joita en olisi välttämättä itse tajunnut muuttaa.

1. Ennen unikouluttajan neuvoa, annoin tytölle pullon sänkyyn ennen nukkumaan menoa. Nykyään taas hieman viisaampana, maito juotetaan ennen sänkyyn menoa meidän olkkarin sohvalla, jotta tyttö ei opi siihen tapaan, että pullon saa sänkyyn. Olen hieman yöllä kyllä tästä lipsunut ja antanut sitä pulloa sänkyyn, koska Evelyn ei kertakaikkisesti suostu nukkumaan koko yötä ilman maitoa. KOKEILTU ON!

2. Maitoa ei saa antaa sänkyyn. Tässä on tapahtunut kehitystä siltä osin, että Evelyn ei tarvitse ensimmäisellä heräämis kerralla maitoa, niinkuin yleensä. Annan sillä kerralla joko pelkän tutin tai vesipullon. Vesipulloa on kielletty antamasta, mutta mielestäni se on parempi vaihtoehto kuin huudattaa lasta kaksi tuntia yhtäsoittoa. Sen verran minäkin taistelen unikouluttajan sanaa vastaan, että vettä annan jos siltä mielestäni vaikuttaa, jos lapsen saa niin rauhottumaan. Evelynin kohdalla kyseessä on vain tapa. Seuraavan lapsen kohdalla aion itse olla viisaampi ja muistaa tehdä alusta asti niin kuin minulle on nyt neuvottu, saatan päästä hieman helpommalla :)

Meidän kohdalle osui kyllä aivan ihana unikouluttaja. Hän ei painosta milläänlailla mihinkään. Olen jutellut hänen kanssaan Evelynin yöstä ja myös hän on sitä mieltä, että ei missään nimessä aleta huudattamaan Evelyniä montaa tuntia putkeen. Kiitokset ymmärtäväisyydestä siis hänelle.

Nyt vain jatkamme näillä neuvoin mitä meille on annettu ja koitamme pärjätä siihen saakka kun tuo meidän neiti nukkuu ihan oikeasti läpi yön :)

                                                                <3 -Riikka


2 kommenttia:

  1. No mutta kiva kuulla et edes jotain edistystä on tapahtunut :) plaah nolo myöntää mutta meillä on ton 2 vuotiaan neidin kanssa vieläkin toi ongelma et keskellä yötä huudetaan sitä maitoa ja mä sen sinne sänkyyn kiikutan nokkamukissa.. pitäis kyllä opettaa helmi siitä pois mutta tällä hetkellä mielummin nukun ne vähäiset tunnit mitä saan nukkua kun valvon ja kuuntelen helmin kiukkuilua :D mutta tsemppiä teiän vierotukseen! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja tämä yö meni kyllä tosi hyvin :)

      Joo oon kuullut, että toiset lapset heräilee vielä kolme vuotiainakin, toivotaan ettei meijän kohdalle satu samallalailla. Jep tiedän tunteen, mielummin nukkuu itse kun jaksaa taistella vastaan varsinkin teillä kun on kaksi lasta. Tsemit myös sinne eiköhän se sielläkin helpota jossakin vaiheessa :)

      Poista