Ensimmäinen ultraääni.

Perjantai aamuna mua jännitti niin kovin, että koitin keskittyä koko pitkän aamun siitä saakka kun herättiin touhuamaan Evelynin kanssa ties mitä. Mun aamupahoinvointi tuplaantui jännityksen määrästä ja meinasinkin joutua monesti vessaan.

Odotin koko aamun ja alkupäivän milloin Aleksi tulee koulusta kotiin ja milloin pappa tulee katsomaan meidän pikkuneitiä siksi aikaa, kun me suuntaamme nenämme kohti sairaalaa.

Päästiin lähtemään aika pikaisesti sen jälkeen kuin Aleksi oli päässyt koulusta. Käytiin ilmoittautumassa naistenpolinaulassa, jonka jälkeen meidät pyydettiin taas istumaan sinne niinkin tuttuun ykkös aulaan. 

Mä odotin ihan malttamattomana puolituntia vielä kaiken hyvän lisäksi etuajassa. Mulla kävi mielessä monet eri tunteet. "Päästäis jo, mulla on huono olo, onkohan vauvalla kaikki kunnossa, mitä jos niitä onkin kaksi tai kolme?? jne". 

Vihdoin meidät kutsuttiin ultraushuoneeseen. Nainen joka otti meidät vastaan oli ihan mukava. Ensiksi höpöteltiin kuinka pitkällä raskaus on tai kuuluisi olla ja sen jälkeen pääsinkin ottamaan vaatteita pois ja ultraustuoliin.

Sitä jännityksen määrää kun se "kepukka" oli siellä missä kuuluukin ja ultralaitteen näytölle rävähti pienen pieni ihminen, jonka sydän pumppasi nätisti ja niin nopeasti. Musta tuntui, että mun harteilta olisi juuri siinä tilanteessa tippunut ihan järjetön painolasti pois.

Vauvaa mittaillessa ultraaja sanoi, että meillä mennäänkin vasta viikolla 9+5, joka tarkoittaa sitä, että eipäs oltukkaan ihan siellä 11+5 viikolla niinkuin me Aleksin kanssa kuviteltiin.

Noh mitä pienistä. Tällä hetkellä menee viikko 10+2, mun olo on aika kamala edelleen varsinkin viime lauantaisen sairaalareissun jälkeen.  

Ultrauksen jälkeen kävin myös niissä alkuraskauden verikokeissa ja pissakokeessa.

Taidampas mahduttaa tähän postaukseen myös masukuvan 10+2 viikolta :)

                              ♡ -Riikka