Elokuun auringosta syyskuun sateisiin.

Pian on elokuu ohi ja meitä ilahduttamaan saapuu tänne syyskuu. Syksy, sateinen ja tuulinen ilma.

Mistä sitten tietää, että syksy on jo ovella ellei ilmasta? No tietenkin siitä, että ensimmäinen syysflunssa iskee koko torppaan. Kyllä aivan oikein, meillä on täällä kaksi pikku niiskuttajaa yskän kera. Tiedä sitten onko se tätä syksyflunssaa vai onko vaan tarttunut muilta kavereilta päiväkodista. Syytän kyllä syksyä, silloinhan tämä ikävä syysflunssa aina alkaa.

Itse ehdin olla koulussa tasan kaksi päivää, kunnes sain aivan kamalan kurkkukivun, kera flunssan. Onneksi viime viikon sain olla jo terveenä ja koulussa. Tytöt vein tänään päiväkotiin, koska eivät olleet kuitenkaan kuumeessa ja ihan pirteitä olivat.

Meidän elokuu on ollut täynnä suuria asioita. Mä olen lähtenyt opiskelemaan lastenohjaajaksi, tytöt ovat menneet elämänsä ensimmäistä kertaa päiväkotiin ja mun on pitänyt vain hyväksyä se karu tosiasia, että en ehdi näkemään tyttöjä enään 24 tuntia päivässä vaan sen sijaan paljon vähemmän.

Rakastan kyllä kouluani. Opettajat ovat aivan ihania, puhumattakaan luokkakavereistani, joiden kanssa synkkasi heti alkuunsa. Tämä on kyllä juuri se mun ala, onneksi uskaltauduin vuosi sitten lastenohjaajaksi hakemaan. Mulla on onneksi etäpäiviä aina kaksi viikossa ja välillä myös koko viikko, joten silloin voin hakea tytöt aikaisemmin päiväkodista, jos haluan ♡

Tytöt jäävät yleensä mielellään päiväkotiin, mutta tulevat myös mielellään päivän päätteeksi kotiin. He ovat saanneet päiväkodista kavereita ja pitävät myös päiväkodintädeistä, niinkuin minäkin. Sehän on todella tärkeää, jotta voin hyvin mielin lapset suurimmaksi osaksi päivää sinne viedä. Nyt vain jatketaan eteenpäin ja toivotaan, että jatkossakin kaikki menee yhtä hyvin kuin tähän asti.

Vilkutetaan siis heipat elokuulle, kesälle ja auringolle ja otetaan vastaan pikkuhiljaa syyskuu, sade ja puista tippuvat lehdet :)

                                                                 ♡ - Riikka

Emily 1-v.

Paljon onnea vaan, 

paljon onnea vaan, 

paljon onnea, pikkuinen Emily,

paljon onnea vaan!

Tämä vuosi on mennyt niin nopeasti, etten ole huomannut edes ajankulua. 15.8 oli se päivä, kun meidän pikkuinen vauva ei ollutkaan enään vauva vaan taapero. Emily täytti siis viime maanantaina jo 1-vuotta. Mä olen ihan ihmeissäni, kuinka nopeasti aika on mennytkään. Muistan tasan tarkkaan synnytyksen ja sen jälkeisen ajan hyvin selkeästi. Muistan myös sen, kuinka pelkäsin jäädä tyttöjen kanssa kahdestaan, kun Aleksi palasi isyyslomalta töihin. Asia oli kuitenkin niin uusi. Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin odotin.

Meillä on Emilyn kanssa aivan ihana vuosi takana♡ Neiti on ollut kovin kiltti vauva ja edelleen kiltti taapero (tuntuupa se hassulta sanoa äänneen).

Nyt kun vauva-vuosi on ohi niin jätetään se haikein mielin taakse ja mennään kohti uhmaikää. Uskon, että meidän lapsiluku on nyt täynnä ja tämä todellakin oli viimeinen vauva-vuosi, mutta niinhän sitä aina sanotaan, että se mieli voi joskus vielä hamassa tulevaisuudessa muuttua. Tiedä sitä, mutta nyt meillä asustaa täällä kaksi oikein ihanaa ja reipasta taaperoa ja se riittää meille oikein hyvin ♡

Tässä pikku rakkauspakkauksen kuvia menneeltä vuodelta ♡

                             ♡ -Riikka

Flunssan kourissa.

Niin mun tuuria taas koulun kanssa. Ehdin tosiaan käymään koulua noin kaksi ja puolipäivää, niin mulle rantautui aivan kammottava räkätauti. Ymmärrettävää kyllä sinänsä, kun olen ollut lähemmäs 4-vuotta kotona ja aloitin pitkästä aikaa koulun uudessa ympäristössä. 

Voisin melkein vannoa, että tämä alkoi jo viime viikon perjantaina. Vein tytöt päiväkotiin ja illalla jo aivastelin. Lauantaina vietettiin meidän Emilyn syntymäpäiviä ja illalla olo alkoi taas tulemaan ilkeäksi. Sunnuntaina ja maanantaina ei oikeastaan ollut mitään, mutta tiistai ja keskiviikko olivat jo ihan hirveitä. Edelleen olo vaan pahenee päivä päivältä. (Tosiaan nyt mun aikaa on vienyt paljon koulu, tyttöjen päiväkoti ja muutkin asiat, joten luonnoksissa roikkuu useampikin postaus keskeneräisenä. Ehkä saan ne vielä joskus valmiiksi).

Harmittaa, harmittaa niin maan per........ En ole ollut pitkään aikaan kipeänä sen kummemmin ja nyt sitten tietenkin kun siellä koulussa olisi oltava. Meidän koulu kestää noin kaksi vuotta, eli menemme siis aika nopealla tahdilla eteenpäin. Meillä on paljon etäpäiviä jne, joten en tosiaan voisi nyt olla koulusta pois. 

Olen onneksi siitä onnellisessa tilanteessa, että en missannut, kun eilisestä pari tuntia ja tämän koulupäivän, koska perjantai meillä on etää. Sitten tuleekin vklp ja maanantai sekä tiistai on vielä etäpäiviä. Nyt toivon, että olisin keskiviikkoon mennessä sen verran terve, että pääsisin takaisin kouluun.

Tänään olin hyvin itsekäs ja heräsin aamulla 5.40. Vein tytöt päiväkotiin klo: 07:00, jotta saisin itse levätä. Mietin pitkään aamulla, olisinko viemättä tyttöjä päiväkotiin, mutta ne plussat tällä kertaa voittivat. Mä olen kipeä, päiväkotipäivät eivät ole ilmaisia, mulla on sairaslomaa ja mun on tervehdyttävä viimeistään keskiviikoksi ja jos tytöt olisivat jäänneet kotiin, mun olisi pitänyt oletettavastikkin juosta jatkuvasti perässä, enkä varmasti olisi tervehtynyt.

Päätin kuitenkin, että jos oloni tästä alkaa kohenemaan, niin aion pitää tytöt kotona huomisen päivän kun mulla on etää. 

Tämän päivän koitan lepäillä, ainakin siihen saakka kun Aleksi hakee neidit päiväkodista ja koitan saada neitoset viettämään kanssani rauhallista päivää. (Varmasti unelmissani :D).

Onneksi meillä on maailman ihanin ope ja luokka, jotka jaksavat siitä huolimatta tsempata ja ottaa mulle monisteita tunneilta mukaan ♡

Nyt tsemppejä, että paranen nopeasti ja pääsen takas opiskelujeni pariin!

                        ♡ -Riikka

Tyttöjen ensimmäinen päiväkotipäivä.

Niin se vain aika menee, vastahan yli puolivuotta sitten mietin, kuinka kauan päiväkodin alkuun vielä menee ja kuinka kauan ehdin viettämään vielä ihanaa aikaa rakkaideni kanssa ♡ Nyt se puolivuotta on kulunut ja tyttöjen ensimmäinen päiväkotipäivä on ohi.

Palataanpa siis perjantai aamun tunnelmiin:

Äitiä jännittää, isää jännittää, Evelyn on innoissaan ja Emilyä ei niinkään vielä koko päivä hetkauta suuntaan eikä toiseen.

Äidillä pyörii mielessä, miten tytöt suhtautuvat päiväkodin alkuun, päiväkodin hoitajiin ja uusiin kavereihin. Jännittää myös kovasti kuinka neidit osaavat olla ilman meitä vanhempia ns. vieraassa paikassa vieraiden hoidettavana. Ajatukset vilisee ja äidiltä pääsee melkein itku. On tyttöjen ihka ensimmäinen päiväkotipäivä ♡

Mielessä pyörii 100 ja 1 asiaa. Miten päiväkodintädit ottavat meidän tytöt vastaan? Saavatko tytöt läheisyyttä, jos itku pääsee? Vaihdetaanko tyttöjen vaipat tarpeeksi usein, koska neideillä on todella herkät ihot? Saako Emily juoda päiväunille mentäessä maitoa? Saavatko tädit Emilyn syömään ja jääkö pikkuinen isompien jalkoihin?

En kuitenkaan aliarvioi päiväkodintätejä, heillä on ammatti ja he varmasti rakastavat lapsia ja osaavat hommansa. Uskon kuitenkin, että kaikkien lasten vanhemmilla pyörii jos jonkinmoisia asioita päässä, kun lapset aloittavat ensimmäistä kertaa päiväkodin tai koulun, eikä me varmasti olla ainoat vanhemmat joille niin käy.

Itselleni on tärkeää, että lapsemme tykkäävät olla päiväkodissa ja että päiväkodintädit ovat hyviä ja mukavia, viettäväthän tytöt kuitenkin suurimman osan päivästä päiväkodissa :/ Tyttöjen päiväkoti alkaa joka aamu aikaisintaan 07:00 ja viimeistään 07:30 ja päättyy hieman jälkeen kolmen.

Tänä ensimmäisenä päivänä kyllä vietiin neidit päiväkotiin 07:30 ja haettiin heidät kotiin jo 11:30.

No miten ensimmäinen päivä sitten meni?

Aamulla heräsin ensimmäisenä noin klo: 06:15. Puin päälle, menin suihkuun ja meikkaamaa. Kesken meikkaamisen kuulin pieniä askeleita ja itkuista ääntä, joka kysyi "missä olet äiti?". Evelyn oli herännyt. Mentiin neidin kanssa aamupesuille ja pukemaan vaatteet päälle. Samaa aikaa toisesta huoneesta alkaa kuulua iloista jokellusta. Menen hakemaan Emilyn huoneestaan. Emily pomppii sängyssä innoissaan pieni virne kasvoillaan. Laitan Emilyn valmiiksi päiväkotia varten.

Mennään tyttöjen kanssa herättämään isi ylös. Pakkaan tyttöjen viimeisiä tavaroita vielä mukaan ja sitten lähdetään. Kysyn Evelyniltä "no joko jännittää ja onko kivaa mennä päiväkotiin?", Evelyn vastaa, että "jännittää, on kivaa". Isi jatkaa keskustelua Evelynin kanssa.

Noin 07:20 saavutaan päiväkodin pihaan. Räpsin vielä viimehetken kuvia tytöistä ja heidän repuistaan. Viedään tytöt sisään. Evelyn juoksee heti omaan päiväkotiryhmään Emily kannoillaan. Päiväkodin täti kehottaa tyttöjä menemään sisään. Vaihdetaan tädin kanssa vielä muutama sananen ja annetaan tytöille halit ja suukot. Sitten lähdetään.

Äitiä itkettää ja isi yrittää lohduttaa. Mielessäni pyörii edelleen, jos jonkin moista asiaa. Käydään vielä hakemassa Emilyn toiset kengät kotoa, jotka sinne kaikessa häslingissä jäivät. Viedään ne päiväkodille. Samaan aikaan kun lähdetään päiväkodin pihasta uudestaan liikkeelle nähdään kuinka Evelyn katselee ulos ikkunasta ja vilkuttaa meille iloisena. Huokaisen helpotuksesta.

Aamupäivä kuluu ja on aika hakea lapset kotiin. Mennään päiväkodille sisään. Evelyn on vielä syömässä ja Emily istuu päiväkotitädin sylissä. Muut lapset tulevat katsomaan kenen vanhemmat tulivat hakemaan. Kun Emily pääsee alas hoitajan sylistä, hän lähtee mua kohti niin lujaa kun vain jaloistaan suinkin pääsee, nostaa kädet ylös eli pyytää syliin ja halaa kovasti. Äidin tekisi mieli itkeä ja pyytää anteeksi, että asia nyt vain on näin.

Evelyn syö edelleen hyvällä mielellä ja kertoo meille asioita. Kysellään vähän päivän kuulumisia päiväkodintädiltä.

Hyvin oli kaikki mennyt, juuri oltiin syöty ruoka. Evelyn söi nakkikastiketta ja perunaa, otti vielä lisää ja pyysi näkkärin :D Huh kuulostaa siis ihan perus Evelyniltä :D Emilyn aamupala oli ollut haastava (niinkuin aina), mutta ruoka oli mennyt yllättävän hyvin alas. Leikitty ja ulkoiltu oli paljon ja kaikki oli mennyt muutenkin tosi kivasti.

Äiti huokaisee taas helpotuksesta. Koitan laskea Emilyn hetkeksi maahan, mutta tytöllä pääsee itku. Nostan takaisin syliin. Nyt Emily haluaa jo lattialle. Käy halaamassa mun jalkoja ja lähtee leikkimään. Evelynin syötyä lähdetään kotiin päin ja kyselen paljon matkalla Evelyniltä kaikkea.

Hauska oli kun kysyin Eveltä "söikö sisko siellä päiväkodissa hyvin" niin hän vastasi "söi se". Sitten kysyin "missä sisko söi". Vastaukseksi sain "ei se syönyt syöttötuolissa". Kysyin, että "missä sitten?" "No tätin sylissä" :D Mä niin odotin tota jo siinä vaiheessa kun Evelyn ei edes ollut vastannut :D Emily on todella haastava tapaus tällä hetkellä syömisen kanssa. Ruokaa ei aina haluta ja päätä pyöritetään molempiin suuntiin ikään kuin näyttääkseen, että ei, en halua syödä. Noustaan syöttötuolissa seisomaan, eikä istuta takaisin. Niin ja tätä neitiä ei edes vyöt pidättele enään. Valjaat kai syöttötuolissa pitäisi olla.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin tyytyväinen, että ensimmäinen päivä oli mennyt niinkin hyvin. Nyt vain odottamaan mitä maanantaina käy kun tytöt jäävät jo koko päiväksi päiväkotiin ja alkavat huomata, että siellä ollaankin lähes joka päivä. Itsehän lähden siis koulunpenkille. Saa nähdä kestänkö koulun loppuun, jos neideillä jää paha mieli aina kun vien heidät päiväkotiin.

                          ♡ - Riikka

Tyttöjen päiväkotiin tutustuminen.

                            Heippa! 

Tänään me lähdettiin tutustumaan tyttöjen uuteen päiväkotiin. Tutustumiseen oli tänään varattu puolisen tuntia. Oltiin se aika sisätiloissa. 

Kun päästiin päiväkodille, Evelyn oli heti innoissaan ja säntäsi leikkimään uusien kavereiden kanssa. Emily hieman alussa jarrutteli ja itkukin pääsi kun isi laski toisen maahan, mutta siinäkään ei tosiaan puoltaminuuttia kauempaa mennyt kun Emily jo leikki ihan innoissaan leluilla. Neitejen ryhmässä on 12 lasta ja kaikki ovat alle 3-vuotiaita, joten uskon, että kavereita tulevat saamaan :) 

Mulla tuli suoraansanoen todella helpottunut olo, kun näin kuinka ihanaan päiväkotiin tytöt ovat päässeet ja kuinka ihania hoitajia päiväkodissa on. Helpotus tuli myös siinä asiassa, kun nähtiin kuinka tytöt menivät innoissaan leikkimään muiden kanssa. Ehkä minun ei tarvitse enään huolehtia sen enempää miten neidit pärjäävät. Tosin tiedän, että ensimmäinen päivä tulee olemaan meille vanhemmille varmasti kova paikka. Lapsista en osaa vielä oikein sanoa, miten suhtautuvat.

Keskiviikkona meillä olisikin sitten aloituskeskustelu päiväkodissa ja samaan aikaan Evelyn ja Emily pääsevät leikkimään ulos muiden kanssa, kun itse ollaan sisällä. Perjantaista sovittiin sen verran, että tytöt menevät aamu seitsemältä päiväkotiin ja me Aleksin kanssa haetaan heidät puoli 12 maissa kotiin. Saa nähdä miten päiväkoti lähtee sujumaan ilman meitä vanhempia. Maanantaina alkaakin sitten itselläni koulu ja Aleksilla työt, joten tytöt menevät hoitoon koko päiväksi.

Nyt vaan peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin :)

Minkä ikäsinä teillä on lähdetty päiväkotiin? Miten aloitus on sujunut ja onko ensimmäinen päivä teille vanhemmille ollut kova paikka?

                         ♡ -Riikka

Lasten nimet?

Tänään perehdytään meidän lasten nimiin ja nimenomaan niihin etunimiin. Usein saan kyselyitä kaduilla tai kauppakeskuksissa mitkä ovat näiden ihanien neitejen nimet? Olen huomannut, että usein mennään samalla kaavalla. 

1. Kysymys
2. Nimien kehuminen
3. Nimien ihmettely
5. Nimikirjainten sekoitus

Tyttöjen nimethän siis ovat Evelyn ja Emily. Välillä nimistä kuullaan mitä ihmeellisimpiä vääntelyitä. Usein nimet lausutaan Evelin ja Emili, vaikka itse lausumme ne niin kuin ne kirjoitetaankin. Asialla ei sinänsä ole mitään merkitystä, mutta korvaani vain särähtää tämä i-kirjaimella lausuminen heh. Vaikka niinhän se kai kuuluisi lausua. 

Toinen yleinen on Evelynistä (Eveliina tai Eveliin) ja Emilystä (Emilyn). Evelynillä on monta lempi nimeä, jota käytän kuten Eve, Evvu, Eevu ja Evvukka. Emily taas on milloin Emi, Emmu tai Emmukka. Kerran sanoin Emilyä vahingossa Emuliksi :'D Itselläkin siis välillä meinaa mennä nimikirjaimet sekaisin.

Ihmettelyä saadaan yleensä siltä osin, että "Miksi noin vaikeat nimet olette laittaneet lapsille? Nehän menee ihan sekaisin. Ai kamala kun vaikea lausua oikein" jne.. Onneksi mä olen jo niin tottunut siihen, ettei se enään hermostuta.

Mietimme ennen Evelynin syntymää neidille nimeksi Helmiä. Kun Evelyn syntyi, tyttö ei näyttänyt yhtään Helmiltä, koska mun mielestä Helmi sopii vaalea hiuksisen tytön nimeksi ja Evelynillä oli syntyessään aivan mustat hiukset. Niimpä ensinäkemältä sanoin Aleksille, että vauva on ihan Evelynin näköinen. En edelleen tajua mistä nimi mun päähän tuli, koska en mielestäni Evelyn nimeä ollut koskaan kuullut, mutta ehkä näin oli tarkoitettu.

Emilyn nimeä mietittiin pitkään ja Emily kulkikin melkein ristiäisiin saakka "vauvana". Mulla ei ollut mitään käsitystä mikä neidin nimeksi voisi tulla. Bläräsin erikoisempia nimiä Internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta en vain löytänyt sopivaa nimeä. Haluttiin kuitenkin, että nimi ei ole sellainen joka tulee vastaan joka toisella vaan hieman erilaisempaa. Aleksi yhdessä vaiheessa uskaltautuikin ehdottamaan Emilia nimeä ja mä sitten hieman ehkä kiukuspäissäni sanoin, että se on kaikkien toinen nimi, joten ei käy :D Mun useammalla kaverilla siis on Emilia toisena nimenä. Aleksi sitten ilmeisesti jäi miettimään nimeä ja saikin siitä väännettyä Emilyn. Se kuulosti mun mielestä niin hyvältä, että pakkohan se oli jo suostua. Sitäpaitsi oli muutenkin oikeuden mukaista, että Aleksi sai päättää toisen tytön nimen kun itse päätin toisen.

Mulla on kauhea tarve aina kuvitella mikä nimi sopii minkäkin värisiin hiuksiin. Mun mielestä esimerkiksi Markus ei voi mitenkään olla vaalea hiuksinen, Toni ei voi mitenkään olla tumma hiuksinen, Helmi olla ruskea hiuksinen tai Katjalta löytyä vaaleita hiuksia. Älkääkä nyt suuttuko siellä yhtään, jos sen nimisiä mun mielestä väärillä hiuksilla löytyy he he.

Tällä hetkellä en kyllä voisi kuvitella neideillä mitään muita nimiä ja toivon todella, että he kantavat niitä ylpeydellä :)

Minkä nimisiä lapsia teiltä löytyy ja onko teissä yhtään samaa hiusvärin ja nimen luokittelu vikaa kuin mussa?

                         ♡ -Riikka

Elokuun blogiyhteistyö "Tarvitseeko lapset harrastuksia?"

Nyt elokuussa Mammalandian yhteistyöpostausaiheena on "Tarvitseeko lapset harrastuksia?". Mammalandian Internetsivuille pääset tästä.

Koska itse olen uusi Mammalandian jäsen, kerron ensiksi mikä blogiyhteistyön tarkoitus on. Blogiyhteistyöpostausten tarkoituksena on siis kirjoittaa mahdollisimman monen Mammalandian bloggaajan kanssa samasta aiheesta oma mielipidekirjoitus ja julkaista se omassa blogissaan.

Mennäänpä sitten lukemaan yhteistyöpostaustaustani:

Tarvitseeko lapset harrastuksia?

Omat lapseni ovat vielä niin pieniä, että he eivät ole vielä aloittaneen mitään harrastusta. Kun Evelyn oli pienempi harrastin hänen kanssa vauvajumppaa ja muskaria. Huomasin jo silloin kuinka Evelyn nautti niistä päivistä, jolloin pääsi harrastuksien pariin. Itsekkin tykkäsin kovasti käydä näissä harrastuksissa.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihan pienet eivät välttämättä tarvitse harrastuksia. Hieman isompana lapset haluavat ehkä itse kokeilla jotakin harrastusta.

Mun mielestä sellainen painostus johonkin  tiettyyn harrastukseen on aika kamalaa. Lapsen ei kuuluisi koskaan joutua harrastamaan mitään lajia painostuksen alaisena. Mielestäni lapsi saa päättää itse minkä harrastuksen pariin haluaa mennä, jos haluaa. Oma kohtaista kokemusta tästä painostamisesta mulla ei ole, mutta lähipiirissäni asiaa muistellaan vieläkin tuohtuneena ja pettyneenä.

Itse harrastin nuorempana aika paljon kaikenlaista. Kokeilin partiota, jossa viihdyin kaksi vuotta, pelasin jalkapalloa kolme vuotta, kävin teline-, ja väline voimistelu tunneilla, mutta se ei ollut yhtään mun juttu. Lopulta aloin tanssia. Kävin tanssimassa DanceArtilla hip hoppia, se oli ihan paras harrastus mitä mulla koskaan on ollut. Kuitenkin siinä vaiheessa aloin lähentelemään jo 16 ikä vuotta ja tottakai tyhmänä parin vuoden jälkeen lopetin harrastuksen ihan vain, koska kaverinikin teki niin. Harkat olivat aina iltaisin, jolloin oli tärkeä päästä meidän luokkalaisten poikien mukaan joka paikkan.. Kaduttaa ja kaduttaa meinaan niin maan..... Olisin ihan hyvin voinut mennä mukaan vasta tanssiharkkojen jälkeen, mutta en kai ajatellut sitä silloin. Mukaan oli päästävä heti.

Itse tietenkin toivoisin, että lapseni haluaisivat jossain vaiheessa harrastaa jotakin. Evelyn on päässyt kokeilemaan ratsastusta ja hän rakastaa sitä. Kummatkin tytöistä tykkäävät myös tanssia ja kuunella musiikkia. Saa siis nähdä mihin tiet vievät vai vievätkö minnekkään :) Aion kannustaa heitä, mitä koskaan päättävätkään asian suhteen.

Yhteenvetona tästä voisin siis sanoa, että kyllä lapset tarvitsevat harrastuksia, jos itse niin haluavat. Harrastuksilla kehittää omaa kuntoaan, saa päiville hieman täyttöä, uusia ystäviä ja ennenkaikkea pääsee harrastamaan rakastamaansa lajia ♡ Ei ole myöskään pahaksi mennä kokeilemaan uusia asioita. Kokeileminen ei tarkoita sitä, että olisi pakko jatkaa jos ei siltä tunnu.

Onko teidän lapsilla jo oma harrastus? Millainen?

Tästä pääsette tutustumaan myös muiden Mammalandian bloggaajiin :)

                                                                ♡ -Riikka