keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Joulu kriiseilyä.

Jouluaattoon on vielä hieman yli kaksi kuukautta, mutta mä kriiseilen siitä mielessäni jo nyt. Haluan, että Evelynin joulusta tulee täydellinen. Yksi joulu ollaan jo ehditty viettämäänkin viime vuonna Evelynin ollessa noin 2-viikkoa vanha. Nyt kuitenkin kun neiti on tänä jouluna jo vuoden vanha, haluan joulusta täydellisen. Eipä Evelyn varmasti siitä mitään vanhempana muista mutta pääasia onkin, että neiti nauttii siitä nyt.

Me Aleksin kanssa ei olla vielä suunniteltu miten ja missä me vietämme joulun. Omaan kotiin haluan ainakin joulukuusen, sitä ei ole vielä koskaan täällä ollutkaan. Olen viettänyt joulua ennen Evelyniä aina oman perheeni ja Aleksin kanssa siskoni luona, joten minulle on riittänyt joulukuusi siellä. 

Nyt kuitenkin Aleksi, Evelyn ja minä ollaan perhe, joten saa nähdä vietetäänkö joulua ihan vain kolmistaan, mun siskolla vai Aleksin vanhemmilla. Kaikkialla varmasti käydään, myös mun isällä sitten viimeistään 25.12.

Ajattelin tänään jo, että Even kanssa kirjoitettaisiin joulupukille joululahja toivelista. En toki yhtään ajoissa ja innoissani ole :D Evelynin toivelistassa tulee ainakin olemaan vaatteitadublot ja tämä ihanan hellyyttävä tanssiva koira! Katsotaan mitä muuta keksitään.




Kuvat lainattu googlen kuvahausta.

Mitä 1-vuotiaalle joululahjaksi? Oletteko te jo suunnitellut joulun viettoa ja pidättekö jouluaatosta?

Haluaisin kovasti ostaa neidille suklaakalenterin, mutta maitoallergian takia en viitsi ostaa. Taidampa siis tyytyä tänä vuonna ostamaan neidille vain kuvakalenterin.

                         ♡ -Riikka

4 kommenttia:

  1. heheh ihanan innoissaan oot joulusta :D mäkin oon kyllä yks oikee joulu hömppä, yritän vielä hillitä itteeni marraskuuhun asti mut sit vuoraan tän meiän kodin kaikella joulukrääsällä ja kynttilöillä ja alan varmaa leipoo jo pipareita ja torttuja viikoittain :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo mä oon aina tykänny joulusta :D Meinasin saada slaagin ku meidän äiti sano, että ei halua viettää enään joulua vaan on mielummin yksin kotona :D Sanoinkin sitten, että Evelynin takia on parempi tulla viettämään joulua :DD

      Hahaha ihanaa ♡ Mäki yritän kestää marraskuuhun saakka mut sit kyllä tulee joulu meille :) Niin sä saat leipoa Helmin kanssa :D

      Poista
  2. Joulu on niin ihana! :) Miten olisi yksivuotiaalle sellainen kalenteri jonka itse täyttää? tai sitten on sellaisia lelukalentereita myös, en kyllä en tiedä miten hyvin ne sopivat yksivuotialle.. Mekin ollaan mietitty että mikä olisi hyvä meidän nuoremmalle neidille, joka on myös 1. Ehkä ainakin Hackmanin Muumiateriainsetti olisi kiva. Ja sitten näin kivoja Arabian muumiastioita. Ja sitten Soile Perkiön Soiva laulukirja. Meillä siis on ennestään leluja jo aika paljon esikoisen jäljiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ♡ Toi itse täytetty kalenteri kuulostaa kyllä kieltämättä hyvälle :) Pistetään mietintämyssyyn.

      Meillä on myös noita muumiastioita ja niitä Eve saakin aina lahjaksi :) Mä haluaisin Evelynille joitakin tuon tanssivan koiran tapaisia leluja.

      No vielä on onneksi aikaa miettiä :)

      Poista