maanantai 8. elokuuta 2016

Tyttöjen päiväkotiin tutustuminen.

                            Heippa! 

Tänään me lähdettiin tutustumaan tyttöjen uuteen päiväkotiin. Tutustumiseen oli tänään varattu puolisen tuntia. Oltiin se aika sisätiloissa. 

Kun päästiin päiväkodille, Evelyn oli heti innoissaan ja säntäsi leikkimään uusien kavereiden kanssa. Emily hieman alussa jarrutteli ja itkukin pääsi kun isi laski toisen maahan, mutta siinäkään ei tosiaan puoltaminuuttia kauempaa mennyt kun Emily jo leikki ihan innoissaan leluilla. Neitejen ryhmässä on 12 lasta ja kaikki ovat alle 3-vuotiaita, joten uskon, että kavereita tulevat saamaan :) 

Mulla tuli suoraansanoen todella helpottunut olo, kun näin kuinka ihanaan päiväkotiin tytöt ovat päässeet ja kuinka ihania hoitajia päiväkodissa on. Helpotus tuli myös siinä asiassa, kun nähtiin kuinka tytöt menivät innoissaan leikkimään muiden kanssa. Ehkä minun ei tarvitse enään huolehtia sen enempää miten neidit pärjäävät. Tosin tiedän, että ensimmäinen päivä tulee olemaan meille vanhemmille varmasti kova paikka. Lapsista en osaa vielä oikein sanoa, miten suhtautuvat.

Keskiviikkona meillä olisikin sitten aloituskeskustelu päiväkodissa ja samaan aikaan Evelyn ja Emily pääsevät leikkimään ulos muiden kanssa, kun itse ollaan sisällä. Perjantaista sovittiin sen verran, että tytöt menevät aamu seitsemältä päiväkotiin ja me Aleksin kanssa haetaan heidät puoli 12 maissa kotiin. Saa nähdä miten päiväkoti lähtee sujumaan ilman meitä vanhempia. Maanantaina alkaakin sitten itselläni koulu ja Aleksilla työt, joten tytöt menevät hoitoon koko päiväksi.

Nyt vaan peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin :)

Minkä ikäsinä teillä on lähdetty päiväkotiin? Miten aloitus on sujunut ja onko ensimmäinen päivä teille vanhemmille ollut kova paikka?

                         ♡ -Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti