Matkaan päästiin lähtemään noin 12:00 jälkeen. Meiltä Lahteen matkaa on noin tunti, joten päästiin aika helpolla perille. Kesäloma suunnitelma postauksessa en tästä kertonutkaan, koska matka tosiaan tuli yllättäen.
Olin itse viimeksi pienenä tyttönä käynyt Launeen perhepuistossa ja muistin sen olevan hurjan suuri. Fiilis vain parani, kun oikeasti näin kuinka suuri se edelleen oli :D
Ensiksi kuitenkin käytiin kotieläinpihalla. Evelyn oli kovin innoissaan, kun pääsi katselemaan eläimiä ja niin oli kyllä Emilykin. Neiti hihkui minkä kerkesi kun pääsi katsomaan minipossua :D
Kotieläinpiha oli yllättävän pieni siihen verrattuna mitä muistelin. Lapsena tosin kaikki näyttää niin paljon isommalta. Nähtiin aaseja, lehmiä, alpakoita, lampaita, kaneja, kanoja ja muita pieneläimiä.
Kun oltiin käyty kotieläinpihalla lähdettiin etsimään parkkipaikkaa seuraavasta paikasta. Auto parkkiin ja menoksi.
Evelyn oli innoissaan jo siinä vaiheessa kun pääsi puiston porteista sisään. Antakaas vaan kun hän näki mitä kaikkea puistossa voi tehdä. Siellä oli isoja liukumäkiä, kiipeilytelineitä, keinuja, linnakkeita, vesileikkeihin tarkotettuja leluja ja vesialtaita jne..
Puistosta kun lähdettiin, käytiin nappaamassa vielä jäätelöt mukaan. Päivä oli kaikinpuolin oikein kiva ja suosittelen tosiaan tuota Lahden perhepuistoa kaikille perheellisille. Siellä oli juttuja niin pienille kuin vähän isommillekkin. Suunnataan sinne myös varmasti vielä uudestaan joku päivä, vaikka matkaa onkin se tunti autolla.
♡ -Riikka
Kuulostaa kivalta ja ihanat tytöt.♥
VastaaPoistaOli kyllä tosi mukava paikka :)
PoistaKiitos♡
Täytyypä käydä kurkkaa. Vaikuttaa kivalle paikalle.
VastaaPoistaKäykää ihmeessä :) Kuvissa on vaan osa jutuista, oikeastihan puisto on paljon isompi ja ilmanen :) Kotieläinpihalla vapaaehtoinen maksu :)
PoistaOi kiitos tästä, pitääkin pakata perhe autoon joku vähemmän sateinen päivä ja lähteä käymään Lahdessa!:)
VastaaPoistaHih eipä mitään ! :) Voin melkein vannoa, että viihdytte perhepuiston puolella ainakin :D
Poista