perjantai 11. maaliskuuta 2016

Mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä.

Meillä se alkaa näköjään jo nyt, nimittäin se, että Evelyn alkaa opettamaan kaikkia ilkeyksiä Emilylle.

Tänään satuin kuulemaan ja näkemään tilanteen, kun tytöt makasivat lattialla mahalteen ja Evelyn piti verhoista kiinni ja samaan aikaan katsoi Emilyä ja toisti monta kertaa peräkkäin kuiskaamalla Emilylle, että "tosta" nykien verhoa. No nyt meillä sitten Emily repii verhoja täällä. Kiitos vaan Evelyn :D

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen laitoin Evelynille ruokaa ja Emily oli lattialla sillä välin leikkimässä. Kävin sitten siinä samalla vessassa ja kun tulin niin huomasin Evelynin heitelleen lattialle ruokaa ja Emily tietenkin oli kädet ja suu täynnä nuudelia ja kanaa :`D Jokseenkin aika huvittava näky. 

Noh siirsin Emilyn pois sotkusta ja menin pesemään hänen kätensä. Käsien pesun jälkeen aloin sitten siivoamaan ja laskin Emilyn takaisin lattialle. Emily lähti ryömimään mua kohti ja sai aivan kunnon kiukku puuskan kun huomasi, että mä olen siivoomassa niitä lattialla olevia ruokia pois. Toiselle näytti maistuvan Evelynin ruoka. Kyllä siinä vähän sydän pomppasi kurkkuun, kun ei tyttö todellakaan vielä syö meidän ruokaa :D

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tänään Evelyn oli jättänyt maitolasin keittiönpöydälle. Lasissa oli vielä vähän maitoa ja kun menin illalla syöttämään Emilyä, niin tottakai tyttö kerkesi ottamaan mukin käteensä ja kaatamaan kaikki maidot päälleen :D 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Evelyn osaa myös hauskuuttaa siskoa tekemällä kaikkea hölmöä. Emily nauraa katketakseen Evelynin tyhmäilyille ja Evelyn tietenkin lisää vettä myllyyn ja tyhmäilee vielä enemmän. Jännityksellä saan odottaa millainen TUHOkaksikko näistä tulee kun kasvavat isommiksi. Me ollaan varmaan Aleksin kanssa niin pulassa :D




Onkos teidän lapsilla samanlaisia tapoja?

                                                                         <3 -Riikka


 Kiitos vaan Evelynille kovasti 😁

2 kommenttia:

  1. Heheh eikä, nauroin tolle verho jutulle jo facebookissa :D Mutta joo sama meno täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän kanssa huvitti, mutta samalla mietin mitä tää tuhokaksikko saa vielä aikaseksi :'D

      Voin vaan kuvitella teijän tilanteen, kun molemmat on jo sen verran isoja tyttöjä, että kävelevät jne :D

      Poista