Rakkaus omia/omaa lasta kohtaan.

Mä olen useasti miettinyt kuinka paljon sitä omaa lastaan voikaan rakastaa? Se tunne on ihan mahdoton. Rakkaus lasta kohtaa yleisesti (ainakin minulla) alkoi siinä vaiheessa, kun saimme päättää niinkin hienon asian pidämmekö lapsen vai emme. Toisilla ihmisillä rakkaus vauvaa kohtaan alkaa silloin, kun he tuntevat ensimmäiset potkut masussa. Toisilla silloin kun he saavat oman vauvan syliin. Toisilla vasta vähän myöhemmin kun sisäistää asian, että lapsihan tosiaan on minun ja toisilla ikävä kyllä syystä tai toisesta sitä tunnetta ei tule.

Mulla Evelyniä odottaessa rakkaus alkoi lasta kohtaan siitä hetkestä kun me Aleksin kanssa päätimme, että pidämme Evelynin. Alussa koko asia oli hieman shokki, koska mulle tosiaan oltiin sanottu ihan raskauteen erikoistuvalla lääkärillä, että mun on hankala saada lapsia. Kuitenkin tiesin, että mä olin aina halunnut lapsia siksipä asia ehkä ottikin vähän koville. 

Muistan edelleen sen päivän kun mulla oli ollut jo pitkään huono olo ja luulin sen johtuvan silloisesta antibiootti kuurista, joka oli loppunut juuri pari päivää sitten. Juttelin asiasta Aleksille ja Aleksi sanoi mulle, että "meidän on mentävä ostamaan raskaustesti". Sanoin Aleksille jotakin tähän tyyliin, että "en mä ole raskaana, se ei ole mahdollista ja ei mennä ostamaan testiä turhaan". Aleksi sai sitten lopulta mun pään käännettyä kun pahoinvointi vain jatkui ja jatkui. 

Lähdettiin hakemaan mulle raskaustestiä ja mä menin suorinta päätä vessaan kertaamaan ohjeet miten testi tehdään. Aleksi meni siksi aikaa mun silloisen oman kotini makuuhuoneeseen. Sain testin tehtyä ja odotin tulosta aika paniikissa. Kun aika oli mennyt uskalsin vasta katsoa mitä testi näyttää. Kaksi viivaa, mä tosiaan olin raskaana. Huusin Aleksille äkkiä, että tulee katsomaan ja samaan aikaan itkin ja tärisin pelosta. En tiedä ajattelinko sitten, että mitä Aleksi siihen sanoo vai oliko se suurimmaksi osaksi vain pieni shokki lääkärin sanojen jälkeen. 

Oltiin Aleksin kanssa kumpikin aika paniikissa ja aloimme punnita eri vaihtoehtoja. Pidetäänkö me lapsi vai ei??. Tästä kohdasta jätänkin ikävimmät asiat pois ja hyppään kohtaan mistä tultiin sairaalasta, sen jälkeen kun oltiin käyty katsomassa onko siellä mun masussa tosiaan pikkuinen ihme. No niinhän siinä kävi, että siellä se kasvoi kovaa vauhtia ja me todellakin päätimme pitää lapsen, Se oli ollut jo pitkään mun toiveena ja Aleksille siitä jo kerkesin ennen sitä raskaana olemisen tietoa vähän puhuakkin. Aleksi lupasi miettiä asiaa. 

En kuitenkaan painostanut Aleksia mihinkään. Siinä vaiheessa mä siis olin jo raskaana tietämättäni siitä :D. 

Nyt kun Evelyn on meidän matkassa jo puolitoista vuotta kulkenut, mä olen oikeasti maailman onnellisin meidän päätöksestä. Olisin varmasti ollut itselleni katkera koko lopun elämääni jos oltaisiin päätetty toisin. Jos joku puntaroi samojen asioiden kanssa niin mä kyllä sanon, että se oma lapsi on maailman tärkein ja rakkain asia maailmassa ja sitä ihanempaa asiaa ei voi tapahtua. Tilanteitahan tosiaan on monenlaisia, mutta kyllä mä silti itse olen sitä mieltä, että ei se nuoruus siitä pilalle mene kun saa lapsen. Vaikka lapsi onkin todella sitova, niin ihan varmasti ihmiset joilla on edes jonkinlainen tukiverkoto saa lapsen hoitoon silloin tällöin jos mieli tekee jonnekkin lähteä nollaamaan päätä.

Nyt meille on jo tulossa toinen ihana pikkuinen ja tämän kohdalla ei kyllä tosiaan enään tarvinnut miettiä pidetäänkö me vauva vai ei. Ensimmäisen lapsen kanssa on kokenut niin ihania hetkiä, että toinen vaihtoehdoista ei olisi tullut kuuloonkaan. 

Tälläistä postausta tällä kertaa täältä :) 

                                                                     <3 -Riikka