Itse mietin näitä melko pitkään ja sainkin koottua jonkinlaisen listan, mikä auttoi ainakin itseäni tulevaan synnytykseen. Kaikki ihmiset tietenkin ovat erilaisia, joten omat vinkkini ei ole muita, kun vain omia ajatuksiani, joten olkaa hyvät :)
1. Älä stressaa synnytystä etukäteen, toki helpommin sanottu kuin tehty. Itse olin todella kova stressaamaan kaikesta koko raskauden ajan ja en vain voinnut sille mitään. Noudatin neuvolan ohjeita pilkun tarkasti. Toisen lapsen kohdalla osasin jo hieman himmata. Emilyn kohdalla kyllä jännitin hieman enemmän tulevaa, koska tiesin jo millainen tilanne on.
Todella huono laatuinen kuva, mutta koittakaa kestää :) |
3. Älä luo päässäsi kauhukuvia, mitä voisi tapahtua. Jokainen ja jokaisen ihmisen synnytys on erilainen. Itse sorruin aina kyselemään tutuilta, miten heidän synnytys meni, joten päässäni alkoi pyöriä samantien kaikki heidän tarinansa.
4. Jos olet joskus synnyttänyt, älä vertaa edellistä synnytystä tulevaan, koska useimmiten synnytys kulkee aivan eri tavalla kuin edelliset. Pakko sanoa, että taas kerran sorruin itsekkin tähän. En oikeastaan osaa sanoa, kumpi omalla kohdallani oli helpompi, ensimmäinen vai toinen, mutta Emilyn synnytys kesti tuntia pidempää.
5. Jos sinulla on joku tukihenkilö synnytyksessä, kuten lapsen isä, oma sukulaisesi, kaverisi tai doula, tukeudu heihin. Pyydä olemaan mukana tilanteessa ja rauhottelemassa sinua. Pyydä häntä vaikka hieromaan selkääsi ja niskojasi. Koittakaa myös puhua mukavia. Aleksille annoin neuvoksi, ettei missään tapauksessa sano minulle, että tietää miltä musta tuntuu, koska siinä vaiheessa olisin saattanut ehkä räjähtää kiukusta :D
6. Koita ottaa tilanteessa rauhallisesti vaikka tuntuisikin pahalta. Useinmiten saat puudutuksista oloon helpotuksen, joten pyydä niitä, jos haluat. Nykyään on kaikenmaailman aineita helpottamaan tilannetta, kuten ilokaasu, kaurapussit, allas, tens-laite, epiduraali, pudendaali jne. Kivun lievityksia kannattaa miettiä jo etukäteen, jos niitä haluaa ottaa.
7. Aina sanotaan, että synnytykseen olisi hyvä ottaa esimerkiksi oma kirja, musiikkia tai jotain muuta ajan vietettä mukaan, joten jos vain suinkin haluat niin ota! Pakkaa mukaan myös vauvalle ja itsellesi tarpeellisia asioita.
8. Pyydä neuvoja, jos olet esimerkiksi ensisynnyttäjä. Kätilöt ovat sitä varten. Toki voit pyytää neuvoa aina kun siltä tuntuu. Kätilöt osaavat rauhoitella mielestäni ihan hyvin.
9. Koita olla vilkuilematta kelloon. Unohda aika ja ota rauhallisesti. Aika tuntuu menevän todella hitaasti, jos kelloa vilkuilee jatkuvasti.
10. Jos, jossain vaiheessa saat helpotuksen kipuihin, koita nukkua tai edes levätä pieni hetki silmät kiinni ajatellen mukavia asioita, niin jaksat loppu synnytyksen paremmin.
11. Mieti, että kohta kaikki on ohi ja saat maailman ihanimman ihmeen syliisi ♡
Tässä olivat mun 11 vinkkiä synnytykseen, toivottavasti näistä on edes jotain apua.
Tulisiko teille, jotka olette joskus jo synnyttäneet, mieleen mitään muita hyviä vinkkejä?
Mammalandia
Mammalandian facebook
♡ - Riikka
Hyviä ohjeita! Itse olen synnyttänyt vain kerran ja ainoa joka ei osunut omalle kohdalle oli toi kellon vastaaminen, kun oma synnytys oli melko nopea :) neuvoisin myös juomaan viimeisellä kolmanneksella vadelmanlehtiteetä, koska uskon, että siitä oli itselle hyötyä ja synnytys oli nopea sen vuoksi :)
VastaaPoistaKiitos :) Niin tietenkin, jos on nopea synnytys niin tuo ei oikein päde :D Mietin vain omia 15 ja 14 tuntisia synnytyksiäni huh huh siinä tuli vilkuiltua kelloa useaan otteeseen :D
PoistaOho mä en olekkaan kuullut tuollaista, oisimpa aikaisemmin kuullut. Nyt varmasti lapsiluku tässä, joten saa nähdä pääseekö koskaan enään kokeilemaan :D