keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Äidin ikiomat jutut.

Syyskuussa Mammalandian blogiyhteistyön aiheena on äidin ikiomat jutut. Näiden blogiyhteistyö postausten tarkoituksena on kirjoittaa mahdollisimman monen Mammalandian bloggaajan kanssa samasta aiheesta oma mielipide. Muihin Mammalandian blogeihin pääset tutustumaan täältä ja Mammalandian facebook-sivuille tästä.

Mennäämpä siis itse aiheeseen, eli äidin ikiomiin juttuihin:

Mun on oikeestaan pakko myöntää, että mulla ei kauheasti ole mitään ikiomia juttuja. Yleensä, jos esimerkiksi lähden kavereiden kanssa jonnekkin, niin mulla on tytöt tai ainakin toinen tytöistä mukana. Osittain asia johtuu siitä, että melkein kaikilla läheisimmillä ystävilläni, joiden kanssa "hengailen" on myös omia lapsia, jotka ovat mukana. Sitten sellaiset kaverit, joilla niitä omia lapsia ei vielä ole, luulevat jostain syystä, etten pääsisi lähtemään mihinkään ilman lapsia tai vaihtoehtoisesti eivät viitsi "häiritä" mua. Vaikka omasta mielestäni he eivät todellakaan häiritsisi.


Käyn tällä hetkellä koulua ja mulla on sitä kautta myös jonkin verran etäpäiviä, joille kaikille päiville ei ole tehtäviä niin paljon, että niiden tekemiseen menisi koko päivä. Niimpä saan sitä kuuluisaa omaa aikaa silloin ja pystyn toteuttamaan sinä aikoina niitä ihan omia juttuja, jos vain olen vienyt tytöt päiväkotiin.


Käyn kolmen viikon välein ripsihuollossa, joten ripsihuollon aikana saan pienen hengähdystauon arjesta. Se on muuten aivan ihanaa kun raskaan päivän jälkeen saat vaan mennä pöydälle makaamaan, laittaa silmät kiinni ja kuunnella musiikkia. Silloin tulee kyllä sellainen tunne, että siihen voisi nukahtaa ♡


Ennen harrastin myös salilla käyntiä, mutta nyt se on jäänyt hieman taka-alalle koulun, lasten ja mieheni takia. Haluan kuitenkin viettää ne vähäiset hetket päivästäni heidän kanssa♡

Välillä miehen kanssa sovitaan, että toinen katsoo viikonlopusta perjantai-illan lapsia ja toinen lauantai-illan, jotta saadaan mennä ilman lapsia kavereiden kanssa esimerkiksi syömään ravintolaan, lasillisille, pitämään "tyttöjen tai poikien" iltaa tai vaikkapa tanssimaan baariin.


Ikiomiin juttuihin voisi tietenkin luetella myös omat vaatteet, meikit ja tavarat, mutta pysyttelin itse kuitenkin vain tekemis pohjalla.

Toki mulla on sitten sellaisia omia sarjoja, joita katson, mutta yleensä myös mieheni katselee niitä kanssani, ainakin sivusilmällä :D

Yhteenvetona siis sanoisin, että aika vähän itselläni on enään niitä omia juttuja. Varmasti saisin omaa aikaa, jos sitä osaisin pyytää.

                             ♡ -Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti