Sivut

maanantai 25. tammikuuta 2016

Ilman vaippoja.

Arvatkaapas mitä?

Meidän Evelyn on päättäny olla käyttämättä enään päivisin vaippoja. Kyllä vaan! Tyttö ihan itse haluaa pelkät pikkarit jalkaan ja osaa muuten käydä myös vessanpöntöllä. Pottakaan ei enään kelpaa!

Yksi pissa vahinko on kahden päivän sisällä sattunut. Se on jo aika huimaa juuri kaksi vuotta täyttäneeltä neidiltä :) Nyt mennään jo kolmatta päivää ilman vaippoja. Tästä se kuivaksi opettelu sitten lähtee ja meille tulee tänne taloon ISO tyttö ♡

Vaippoja käytetään vielä ulkona ja nukkumisen aikana, mutta yölläkin neiti saattaa itse riisua vaipan pois ja hakea uuden tilalle. Kuinka omatoiminen pikkuinen voikaan olla :'D

Tutit ja tuttipullot ovat myös mennyttä ja tässä ihan tuleekin kohta suru puseroon, kun miettii miten meidän Evelyn on kasvanut näin nopealla tahdilla, sen jälkeen kun täytti kaksi vuotta.

Onneksi meillä on vielä tämä pienempi neiti ja saan pitää edes yhden lapsen vielä vauvana ♡ Tosin on kyllä ollut todella helpottavaa, kun Evelyn on kasvanut huimaa vauhtia ja auttanut minua myös hoitamaan siskoaan :)

Toivotaan, ettei tule enään takapakkia ja Evelyn oppisi kokonaan kuivaksi pikkuhiljaa. Nyt mä lähden sänkyyn ja koitan saada unen päästä kiinni. Hyvät yöt kaikille! Huomena taas pirteänä salille, kun saan vihdoin saliohjelmani.

                            ♡ - Riikka

10 kommenttia:

  1. Oi miten hienoa <3 niin reipas tyttö :D

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti kuivaksi opettelu sujuu hyvin, ja varmasti sujuukin kun tyttö on noin reipas ja omatoiminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon myös, mutta kyllä luulen, että ihan hyvin menee :)

      Poista
  3. Voi miten reipas Eve onkaan ! Toivottavasti sama linja jatkuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppas muuta. Nyt vaan on kyllä vaippaa pidettävä kun toinen on niin kipeä, että juo jatkuvasti :/

      Poista
  4. Toi on ehkä parhainta kun lapset on oppineet sisäsiisteiks!!!:D mäkin oon niiiiiin ilonen, että kaks kolmesta ei tartte vaippoja enää!
    Hyvä Evelyn!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Se tunne kun Eve meni ekaa kertaa pöntölle ja sai pissittyä sinne :D

      Noniin hyvä! :) Teilläkin helpottanu sitten huomattavasti :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Jep! Harmi vaan, että toi kuumetauti iski toiselle niin ei kyllä oaljon voi ilman vaippaa olla :/

      Poista