tiistai 28. kesäkuuta 2016

Emily 11 kk.

Enään reilu kuukausi aikaa, kun meidän pieni Emily täyttää 1-vuoden. Vauvavuosi on siis taputeltu reilu kuukauden päästä ja musta tuntuu todella haikealta. Tämä saattoi tosiaan olla viimeinen kerta, kun vauvavuosi mun kohdalla pitää paikkaansa. Sen jälkeen mun pienestä ihmeestä kasvaa jo taapero, niinkuin siskonsa ♡


Vauvavuosi meille Emilyn kanssa on ollut aika helppo verrattuna esikoiseemme. Tosin luulen, että se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että Emilyllä ei ollut koliikkia ja hän oli toinen lapsemme. Ensimmäisen kanssa kaikki oli vielä niin uutta ja ihmeellistä, että väkisinkin tuntui hieman vaikealta.

Eilen nukkumaan menessä mietin kaikenlaista ja mulla tuli sellainen mieleen, että en saa enään laittaa vauvaa nukkumaan vaunukoppaan ja se ihana vauvantuoksu, jota sai nuuhkutella Emilyn päästä on kohta poissa.. Jotenkin niin kamalaa! (Voisiko sitä tuoksua purkittaa, tiedätte sen tuoksun varmaan?)


No jokatapauksessa pidemmittä puheitta mennäänpä meidän Emilyn kuulumisiin:

Emily on todella iloinen pikkuinen, joka ei pienistä hätkähdä. Luonteeltaan neiti on myös hyvin tempperamenttinen, jos kaikki ei mene niinkun pitää niin kyllä sitä mieltä osataan jo niin kovin osottaa, on muuten tullut ihan isosiskoonsa :D

Emily oppi ryömimään 5 kk vanhana ja siitä eteenpäin ollaan melkolailla myös kontattu. Nyt kesäkuussa neiti oppi myös ottamaan 11 askelta ilman tukea ja nykyään neiti pääseekin paikasta a paikkaan b kävellen, välillä ehkä pyllähtäen maahan, mutta uudestaan nousten.



Meillä ruokaillaan 1-3-vuotiaiden ruokia ja paljon ollaan jo saatu maistella kaikkea erilaista. Evelyn antaa Emilylle milloin mitäkin :D Maitotuotteitakin ollaan jo päästy kokeilemaan, mutta vielä ei ihan "meidän" maitoa juoda. Edelleen käytössä siis Tuuti 1. Ruokailu tällä hetkellä on hieman sotkuista ja vähäistä. Neiti on ilmeisesti päättänyt pitää linjansa kurissa (pyh, ihan kun hän niin ajattelisi, saatika tarvitsisi edes ajatella). Puuro on nykyään todella yök Emilyn mielestä, joten ongelmaksi on koitunut aamu- ja iltapalat.

Emily tykkää leikkiä siskonsa huoneessa yksin, mutta välillä on myös kiva, jos sisko tai me vanhemmat ollaan mukana leikeissä. Emily rakastaa rakennella palikoilla ja välillä myös vähän maistella niitä. Kaikki menisi tytöllä suuhun, jos vain mahdollista. Toinen ihan lemppari leikeistä on tietenkin meidän playstationille ja vahvarille meno. Sieltä revitään ties minkälaisia nappeja harvase päivä ja aina saa olla ottamassa neitiä pois koneilta. Vataukseksi saadaan aina silmien siristely ja ilkeä hymy perään.


Hampaita Emilyltä löytyy jo kahdeksan kappaletta ja kovaa kyytiä niitä tehdään lisää. Hampaidenharjaus on yksi lempi iltatoimista. Emily avaa suunsa hyvin hampaidenpesun ajaksi ja välillä hän pureskelee hammasharjaa.

Vaatteissa käytämme edelleen aikalailla kokoa 68, mutta myös pari 70-74 cm vaatettakin ollaan jo päästy neidillä pitämään. Vaipoista käytämme sekä liberoa, että Pampersia ja kummastakin vaippakoosta 4 on sopivin.

Aamulla meillä herätään aikaisintaan 06:00-08-00 välillä. Päiväunia nukutaan nykyään vain yhdet riippuen tietenkin aamuheräämisajasta. Illalla laitamme tytöt yöunille noin 19:00 aikaan. Yöllä Emily herää yleensä kerran itkemään, silloin vien tytölle maitoa. Joskus on öitä, jolloin ei herätä kertaakaan ennen aamua.

Kaikenkaikkiaan meillä on mennyt Emilyn kanssa ihan kivasti. Emilystä ja Evelynistä on tullut tämän vuoden aikana aivan erottamaton kaksikko, vaikka välillä vähän nahistelevatkin. Kyllä vain olen onnellinen, että me Aleksin kanssa päätettiin tehdä tytöt pienellä ikäerolla. Pakko sanoa, että vaikka luulin sen olevan vaikeaa, ei se todellakaan ole ollut ihan sellaista, jota ajatuksissani kuvittelin (pelottavaa,ja ylivaikeaa).



Saa nähdä tulenko vielä joskus vauvakuumeilemaan tai kaipaamaan tätä vauvavuotta. Tällä hetkellä kuitenkin olen myös jokseenkin helpottunut, että kohta se on ohi!

                                                                          <3 -Riikka


perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannus.

                                                   Ihanaa juhannusta kaikille <3

Meidän tämän päivän juhannussuunnitelmat ovat lähteä käymään kaupassa ja hakea sieltä krillattavat ruuat täksi päiväksi. Eilen tein jo viikon ruokaostokset Prismassa, mutta enhän tietenkään tajunnut ostaa krillattavia samalla. Meillä on lapset tänään kotona, (niinkuin aina :D) joten lähdetään viettämään juhannusta mun ystävälle, jolla on myös 6 lasta :) Tosin yksi heistä ei ole tänään kotona.


Aiotaan krillailla, käydä heidän pihasaunassaan, uida, leikkiä lasten kanssa ja tietenkin jutella niitä näitä. Saa nähdä näemmekö juhannuskokkoa tänä juhannuksena.


Päivän kulku:


Meidän juhannus alkoi siten, että heräsin kello 06:00, kun Evelyn tulee meidän huoneeseen nukkumaan. Siinä vaiheessa hieman ihmettelin, kun pikkuneiti ei ollut vielä kertaakaan herännyt koko yön aikana ja yleensä hän herää ainakin kerran yössä. Kuulin kuitenkin kuuden aikaa aamulla yhden itkaisun, joten jatkoin hetken vielä unia.


Aleksi heräsi Evelynin kanssa katsomaan piirrettyjä 08:30 ja itse makoilin vielä sängyssä, koska Emily nukkui.


08:55


Keräilin itseäni sängystä, jotta pääsisin ylös. Väsytti jostain syystä aivan mielettömästi, vaikka sain nukkua koko yön, jos yhtä vessassa ja juomassa käyntiä yön aikana ei lasketa.


09:10


Nousin ylös sängystä ja kävin hakemassa Emilyn. Pikkuinen oli taas niin iloinen heti kun huoneeseen astuin. Vaihdoin neidille vaipan ja puettiin päälle. Saman homman tein myös Evelynin kanssa, jonka jälkeen aloin tehdä aamupalaa molemmille tytöille ja itselleni.




10:00

Tytöt lähtivät aamupalan jälkeen leikkimään keskenään Evelyn huoneeseen ja minä päätin ottaa siivouskamppeet esiin ja alkaa siivoamaan. Mun mielestä kotiin on paljon kivempi palata, kun on siistiä.


11.32


Olen saanut siivottua koko kodin ja nyt katselen kun tytöt leikkivät. Odottelen samalla äitiäni, eli tyttöjen mummia meille kylään.







11.41


Aleksi lähtee lenkille ja itse laitan Emilyn päiväunille ja annan Evelynille välipalaa. Sen jälkeen alan laittamaan itseäni valmiiksi.





12.07

Äiti tuli meille ja alettiin keittämään kahvia ja juttelemaan kaikenmaailman juttuja. Soitin myös omalle mummolleni juhannukset ja lupauduin kyläilemään hänen luona seuraavalla viikolla :)


12.30


Annan Emilylle ruuan, Evelyn on päiväunilla tai niin ainakin luulin. Ei kyllä tosiaan mennyt kauaa kun neiti jo tepasteli takaisin keittiöön katsomaan, kun isi tuli kotiin :D



13.00

Aleksi tekee meille ruuan ja aletaan syömään. Valmistaudutaan ruuan jälkeen kaupassa käyntiin.


14.09


Lähdetään liikkeelle ja käydään kaupassa. Käyn ostamassa puuttuvia grillattavia, jonka jälkeen joudutaan käydä vielä hakemassa mun kamera kotoa, koska unohdin sen sinne.




15:00


Ollaan perillä ystävillämme. Aletaankin melkein samantien grillailemaan. Noh, jos totta puhutaan niin eipä sitä paljon itse tullut grillailtua. Oltiin lasten kanssa ulkona ja ystäväni mies grillasi. Toki itse autoin ruuan tekemisessä sisällä.




Tästä eteenpäin mä olen unohtanut merkata kellon ajat ihan kokonaan, milloin tehtiin mitäkin, mutta ehkä laitan vain kuva pläjäyksenä loput juhannuksemme tunnelmasta.










Meillä oli oikein kiva, rauhallinen ja lapsientäyteinen juhannus <3 

Mitenkä teidän juhannus sujui ja mitä teitte?


                                                               <3- Riikka



tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesäloma suunnitelmat!

Nyt kun eletään jo kesäkuun 21 päivää, niin on aika alkaa suunnittelemaan kesämenoja Aleksin lomalle (Matti-myöhäiset taas liikkeellä). Yleensä meillä on ollut jotakuinkin suunnitelmat valmiina kesälle jo talvella, mutta nyt tosiaan on päässyt vähän lipsumaan. Siihenkin on ihan syy, nimittäin meillä on ollut asiat niin auki töiden ja muiden juttujen kanssa, ettei olla päästy kesälomista vielä sopimaan. Nyt kuitenkin kaikki alkaa näyttämään selvältä ja voidaankin alkaa suunnittelemaan tätä kesää.

Meillä ei kovin paljon ollut kesäkuun alulle suunnitelmia, koska Aleksin loma ei ollut vielä alkanut, mutta nyt alkavat suunnitelmat olla valmiina heinäkuun varalle. 


Yhteisiä suunnitelmia meillä sitten onkin jo vähän ja niihin kuuluu mm:

-Risteily

Juhannus viikonlopulle meillä on yhteinen risteily. Sinne lähdetään siis viettämään Aleksin kanssa kahdestaan meidän kolmevuotis kihlapäivää, Aleksin syntymäpäiviä ja hänen valmistumistaan. Lapset meillä jää tällä kertaa yhdeksi yöksi helliin huomiin. Siitä kirjoitinkin edellisessä postauksessani jonka pääsette lukemaan tästä.

- Tuurin kyläkauppaan meno lasten kanssa.


Me ollaan siitä jo pitkään Aleksin kanssa puhuttu, että sinne vain on päästävä joku kerta. Nyt kun meillä on aikaa niin mikäjottei sinne mentäisi. Aluksi meidän piti lähteä mökkeilemään mutta luulen, että on parempi säästää rahat Tuuri kierrokselle, kun sinne ollaan kauan haluttu. Lapsillehan siellä onkin miljoona tivoli jonka käymme varmasti myös katsastamassa heinäkuun alussa, kun tivoli aukeaa. Toki joudumme vähän miettimään missä yömme vietämme, koska sinnehän täältä meiltäpäin on aikamoinen matka, mutta se nyt tuskin koituu ongelmaksi.


- Korkeasaari


Tämä on joka kesän traditio ja mua harmittaa aivan törkeästi, että viime kesänä tämä kohde jäi katsastamatta. Yleensä ollaan käyty Korkeasaaressa joka kesä viettämässä lomapäivää. Tänä kesänä me siis suunnataan Korkeasaareen lasten ja toivottavasti myös blogiystäväni ja hänen perheensä kanssa. Uskon, että ainakin Evelyn tulee olemaan innoissaan tästä reissusta niinkuin varmasti Emilykin.




- Grillaus ja piknikit

Mikäpä olisikaan ihanampi tapa viettää lämpimiä kesäpäiviä kun grillaus ja piknikillä käynti. Emily ja Evelyn rakastavat kun pääsevät vapaasti temmeltämään pitkin maita ja mantuja. Evelyn tykkää myös kovasti grillauksesta tai ainakin makkarasta :D




- Rannalla olo

Uiminen on tietenkin se joka kesäinen asia josta on päästävä nauttimaan. Tähän kuuluu tietenkin myös rannalla makoilu ja auringon ottaminen. Emily ei vielä koskaan ole ollut uimassa järvessä saatika edes uimalassa ja olenkin aivan varma, että siitä jos jostain onni repeää liitoksistaan. Nimittäin Emily on todella kova kylpyammeessa polskia. Evelynin kanssa ollaan käyty uimassa ja hän kyllä rakastaa vettä ja uimista.


- Juhannus


Juhannusta meillä olisi ilmeisesti tarkoitus lähteä viettämään mun isälle ja pikkuveljelle, mutta siitä en ole vielä varma. Mitään ei ole lukkoon lyöty, mutta jokatapauksessa lapset meillä on kuitenkin juhannuksen kotona niin mikäs sen kivempaa kun mennä katsomaan kokkoa lasten kanssa.


Emilyn syntymäpäivät

Elokuussa vietetään myös meidän Emilyn 1-vuotis syntymäpäiviä, voi apua! Mihin tämä aika oiken vierii. Vastahan kysyin Aleksilta ja kätilöltä sairaalassa kumpi sieltä tuli tyttö vai poika ja nyt meidän pikkuinen täyttää jo vuoden.


Ainiin, 11 kk postaus tulossa vielä heinäkuun aikana.



- Puuhamaa

Puuhamaa reissu olisi myös erittäin kiva tehdä, mutta se jää nähtäväksi vielä. Puuhamaassa meidän tytöt eivät vielä ole päässeet koskaan käymään, mutta itse ainakin paikasta tykkäsin pienenä, kun siellä käytiin. Pikkuveljen kanssa olen myös käynyt Puuhamaassa viimeksi noin nelisen vuotta sitten. 



Siinä nyt jo jonkin verran kesälomasuunnitelmia. A:lla tosiaan lomaa heinäkuusta kaksi viikkoa ja elokuusta kaksi viikkoa, joten enempää ei olla suunnitelmia vielä tehty :)

                            ♡ -Riikka

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Miksi me emme vain olisi onnellisia siitä mitä meillä juuri tällä hetkellä on?

Tiedättekö, nyt on ollut niin lämpimiä ilmoja, että mä en ole ehtinyt paljon koneelle saatika edes kännykälle bloggeria avaamaan. Toisaalta mua harmittaa se kovin, koska tykkään ihan oikeasti lukea seuraamieni blogien postauksia, kommentoida niihin ja ennenkaikkea kirjoitella teille rakkaat lukijani meidän "tarinaa". Välillä vaan on pakko laittaa joitakin asioista myös tämän ihanan rakkaan blogin edelle ja nyt vain on sellainen hetki <3

Joka päivä olen kuitenkin miettinyt, että tänään kirjoittelen teille jotakin, mutta aina se vain on jäänyt. Mä luulen, että tämä kesä (jos lämpimät ilmat jatkuvat) on sellaista aikaa, jolloin multa ei ihan joka toinen päivä tulekkaan uutta postausta. Me ollaan oltu tyttöjen kanssa aikalailla koko päivä aina ulkona, mitä nyt välillä käyty syömässä ja nukkumassa kotona. 


Tänä kesänä mä olen päättänyt, etten odellakaan aio istua sisällä ja valittaa kuumuutta. Aion ottaa kaiken irti tästä kesästä. Otan paljon aurinkoa, leikkin lasten kanssa ulkona, käyn piknikillä ja rannalla perheen kanssa, lomamatkoilla ja olen myös päättänyt, että vedän kunnon jäätelö övereitä (se siitä kuntoilusta ja kiinteytymisestä :D). En sano, ettenkö pitäisi talvesta, mutta mua on itseäni alkanut ärsyttämään se, kun ihmiset -minä mukaan lukien valittavat turhasta kuumuudesta ja valitetaankin, että olisipa jo talvi. Sitten talvella ruikutetaan siitä kun on niin pirun kylmä ja ei jaksa pukea toppavaatteita, ulos ei voi mennä eikä mitään tehdä :D Miksi me emme vain olisi onnellisia siitä mitä meillä nyt juuri tällä hetkellä on?

Meillä ei vielä ole sen kummempia lomasuunnitelmia, mutta niistäkin varmasti kirjoittelen lisää sitten kun kaikki suunnitelmat ovat valmiina. Sen verran aion paljastaa, että juhannuksen jälkeen päästää Aleksin kanssa lähtemään risteilylle ihan kahdestaan ja voi kyllä lapset jäävät oikein hellään huomaan YHDEKSI YÖKSI (anteeksi nyt jo valmiiksi kukkahattutädeille ;)). Tuuri reissu on myös päätetty järjestää ja korkeasaareen on pakko päästä näyttämään tytöille eläimiä <3

Nyt vain toivotaan, että tänä kesänä olisi paljon lämpimiä päiviä ja kaikki menisi suunnitelmien mukaan. Elokuussa mulla alkaakin koulu ja sitten ei hetkeen paljon lomia pidelläkkään.

                                                                <3 -Riikka


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Emilyn uudet taidot.

Emily täyttää kesäkuun 15 päivä 10 kuukautta ja viimeviikolla meidän neiti oppi seisomaan ilman tukea jonkin aikaa. Ensiksi ilman tukea seisottiin noin 5 sekunttia, jonka jälkeen aika on pidentynyt jo yli 10 sekuntiin. Emily oppi samassa rytäkässä myös nousemaan itse kävelykärryä vasten ja kävelemään sen avulla eteenpäin.

Toki jalat on vielä hieman tönköt kävelemisen suhteen, mutta uskon ettei enää kauan mene kun neiti kävelee jo ilman tukea.

Meillä kun on tullut rytäkällä uusia taitoja niin eivät ne siihen vielä lopu. Viimeviikolla opittiin myös taputtamaan käsiä yhteen ja vilkuttamaan, jos joku lähtee tai jos Emily menee unelle.



Eli paljon uusia taitoja on taas neidille siunaantunut pienessä ajassa. Saa nähdä mitä Emily seuraavaksi keksii :)

Nukkumaanmeno on vaikeutunut lähiaikoina aika hurjasti. Suurin syy siihen varmaan on hampaiden tulo. Hampaita neiti on myös tehnyt oikein rytäkällä ja nyt suussa komeileekin jo kahdeksan uutta hammasta. Toki tyttö haluaisi myös kovasti nousta seisomaan ja mennä joka paikkaan, joten unien pituuskin on jo reippaasti lyhentynyt.

Pakko todeta, että kyllä meillä asuu jo iso tyttö! ♡


                              ♡ -Riikka